18.3 Lahen Pojat JS-FC Loviisa 1-2 (1-2)

Tammikuu 14, 2009 by krille
Kategoria: Tapahtumat 
Maaliskuu 18, 2009
21:0023:00

Harjoitusottelu Mukkulassa klo 21.

 

Otteluennakko:
Keskiviikkona otellaan Mukkulassa Lahen Poikain harjoituskauden ehottomasti tärkein ottelu, kun vieraita saadaan Itäiseltä Uudeltamaalta Loviisasta.

Viime viikolla Lammin Vetoa vastaan käyty ottelu osoitti sen, että tekemistä riittää vielä ennen kauden alkua. Ajoittaiset puolustuksen sekoilut, ja pakan rakoileminen ottelun lopussa kielivät siitä, että yhteistä peli-ideaa ei olla vielä täysin omaksuttu. Nyt on taas yksi tilaisuus nykästä duunarin hanskat käteen, ja ryhtyä yhdessä etsimään punaista lankaa.
Läpäreitten kokoonpanossa on vielä muutamia kysymysmerkkejä, mutta eiköhän tähänkin otteluun ihan kilpailukykyinen nippu saada kasaan.

Mielenkiintoa ottelussa ei ainakaan vähennä se, että FC Loviisa lukeutuu Vesijärven sinisten päävastustajiin Uudenmaan kutosdivarin 7 lohkossa.
Loviisa pelasi vielä viime kaudella Kaakkois-Suomen piirissä nelosdivaria, mutta loikattuaan Uudenmaan piirin suojiin, joutuu aloittamaan urakan pohjamudista ja heitettiin siis Läpäreitten kanssa samaan lohkoon, taistelemaan suorasta noususta vitoseen.
Ottelu tarjoaa joukkueitten penkin päissä lymyäville taktiikkavelhoille oivallisen mahdollisuuden viuhuttaa punakynää, ja merkkailla pelaajia jo valmiiksi kesän divarikohtaamisia silmälläpitäen.

Otteluraportti:
Mukkulan keskiviikkoillassa nähtiin hyvä ja vauhdikas jalkapallo-ottelu, kun samassa kutosen lohkossa nousua kärttävät joukkueet kohtasivat toisensa.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, molempien joukkueitten vähän tunnustellessa peliä. Peli pyöri enimmäkseen keskialueen painimatolla varsinaisten maalipaikkojen jäädessä vähiin. Maalinteon aloitti kuitenkin vierailija, kun toppari krille Uhrmanin huolimaton purkupallo päätyi parin mutkan, ja lopulta tolpan kautta maaliin.
Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ollut mitään uutta Vesijärven sinisille, sillä joukkue on joutunut harjoituskaudella useampaankin otteeseen nousemaan tappiotilanteesta. Näin tälläkin kertaa, kun juhis Hämäläinen päätti päällään hienon lahtelaishyökkäyksen verkon perukoille.
Juuri kun alkoi näyttää siltä, että tauolle marssitaan tasatilanteessa 1-1, kostautui lahtelaisten perisynti rikkoa vaparin arvoisesti omalla puolustusalueella. Vastustaja tälläsi pallon yläkulmaan, ja taukonumeroiksi 1-2.

Toiselle jaksolle läpärit nosti selkeästi prässiään, ja se tuntui aiheuttavan väristyksiä kentän molemmissa päissä. Toisaalta kotijoukkue onnistui useaan otteeseen hätistelemään Loviisan maalia. Loviisa taas pääsi heittämään palloja puolustuslinjan taakse, ja tämä aiheutti ongelmia lahtelaispäädyssä.
1-2 kuitenkin loppulukemat, ja ennakkosuosikinviitta kautta ajatellen jäi FC Loviisan harteille.
Ottelussa koettiin myös synkkiä hetkiä lahtelaisittain, kun Antti Salon akillesjänne katkesi, ja näin tämän läpäreitten alkupotkuista saakka innokkaasti mukana olleen keskikentän taistelijan kausi päättyi ennen kuin oikeastaan ehti kunnolla alkaakaan. Toivottavasti toipuminen sujuu mutkitta, ja väke nähdään ensi kaudella mukana kuvioissa.

Kaiken kaikkiaan läpäreitten peräsimessä ensimmäistä varsinaista otteluaan taktikoinut peke Rautio luonnehti peliä lahtelaisittain erittäin positiivis-sävytteiseksi, ja kertoi olevansa luottavainen joukkueen iskukykyyn tulevalla kaudella.
Yksittäisistä pelaajista hän nosti esiin topparina vahvan pelin luutineen Ville Borgströmin, maalintekijä Hämäläisen, vasemmalla viilettäneen Tero Vuoren sekä Salon veljekset.

Tästä on hyvä jatkaa, ja ensi viikolla onkin luvassa kenraaliharjoitus ennen Suomen Cupin ensimmäistä kierrosta. Cupin ottelupäivämäärä ratkeaa lähiaikoina.

Lahen Pojat JS – FC Loviisa 1-2 (1-2)

0-1 FC Loviisa
1-1 Hämäläinen
1-2 FC Loviisa

Kokoonpanossa: Makkonen; Suojanen, Uhrman, Borgström, Leikas, Alastalo, Paunonen; Hämäläinen, A.Salo, Valta, T.Vuori, Polvinen, T.Salo, Jokela, Ivanov; Koistinen, Falk, Tynninen;

Kommentit

1 kommentti on 18.3 Lahen Pojat JS-FC Loviisa 1-2 (1-2)

  1. tempo on To, 19th Maa 2009 14:09
  2. Paljastetaan nyt tässä että Väkeltä katkes akillesjänne ja huilia pyöreet 8kk, eli ens kauella sitte taas kohti parasta kevättä.

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.

  • Yhteistyössä mukana

    • Rooster Pub
    • K-Market Omena
    • Musta Pörssi Jätti
    • D'LUX Hiusmuotoilukeskus & Meikkistudio
    • Lakiasiantoimisto Joachim Lindholm Oy
منتدى شات صوتي منتدى سعودي دردشة صوتية شات سعودي شات قطر شات صوتي كام شات سعودي جلسات طرب