Läpäreitten oheistapahtumat on nyt [ia:öy]
Kuten monet ovatkin vuosien varrella jo huomanneet, on Lahen Poikien toiminta muutakin kuin pallon potkimista.
Kansan huulilla “gaalana” kulkeneet iltamat ja muut oheistapahtumat ovat nyt saaneet yhteisen nimikkeen.
Kaudesta 2012 lähtien Lahen Poikien järjestämät ulkojalkapalloilulliset tapahtumat kulkevat nimen [ia:öy] alla.
Osallistumalla [ia:öy] -tapahtumiin ja keikoille tuet edelleenkin Lahen Poikien toimintaa, mutta meinkinki on entistä enemmän [ia:öy]!
[ia:öy]#1 järjestetään lauantaina 21.4 Club Chicagossa, tarkempien tietojen pärähtäessä julkisuuteen sitä mukaa kuin niitä saadaan varmistettua.
Meanwhile kannattaa seurata näitä taajuuksia, ja laikstissata [ia:öy]:ta Facebookissa, jotta pysyt ajan hermolla…
Peace!
Vuoren Tero pelaa isolla Läpärisydämellä
Tero Vuori on Lahen Poika isolla alkukirjaimella. Seuran ensihenkäyksistä asti mukana ollut 28 –vuotias vasemman laidan väkertäjä on lyhyen seurahistorian aikana eniten otteluita vyölleen kerännyt pelaaja. Yhteensä Tero on vetänyt sinipaidan ylleen virallisissa otteluissa kolmen kauden aikana 65 kertaa, ja verkko on heilunut 35 otteeseen pääosin vasemmalta laidalta operoiden.
Vuori on on junnu-uransa jälkeen viettänyt tovin City-Starsissa sekä Espoon Tikassa, ennen siirtymistään tuolloin vasta perustettuun Lahen Poikien joukkueeseen kaudelle 2009.
Nyt alkava kausi kolmosessa tuo uusia haasteita Vuorenteronkin uralle.
Olet eniten Läpäripaiassa matseja vääntänyt pelaaja, mikä saa pukemaan sinipaidan päälle kausi toisensa jälkeen?
Pohjalta aloitettu ja nostettu seura kohti kirkkaampien stadioneitten valoja. Onhan tässä oma hohtonsa kun on saanut olla alusta saakka mukana rakentamassa seuran lyhyttä, mutta sinänsä kunniakasta historiaa. Hienot kanssapelaajat, hyvin hoidettu organisaatio sekä innokas faniryhmä saa vetämään sinipaian päälle aina hymyssä suin. Mainittakoon vielä ,että harvalla alasarjaporukalla seuraa oma faniryhmä myös vieraspeleihin.
Millaisena näet joukkueen tilanteen alkavaa kolmosen kautta ajatellen?
Ihan ok. Hyvä asia on se, että joukkueen runko on pysynyt kohtuullisen hyvin kasassa viime vuodesta.
Keskikentälle , hyökkäykseen ja maalinsuulle meiltä löytyy kyllä voimaa ja leveyttä mutta puolustusosasto on tällä hetkellä kyllä pelottavan kapea. Toivottavasti löydetään keväällä sinne osastolle vähän lisää leveyttä. Muuten meillä tuntuisi olevan joukkueessa sopivasti kokemusta sekä nuoruuden intoa uusien tulijoiden myötä.
Mitä odotat ensi kauelta (joukkueelta, kolmosdivarilta… yms.)?
Odotan koko joukkueelta hyvää sitoutumista joukkueen toimintaan, koskien kaikkia joukkueen tapahtumia. Viimevuonna jotkut vierasretket olivat aika hankalia johtuen siitä, että vaihtopenkillä ei aina ollut kuin ukko tai kaksi. Myöskin sitoutuminen harjoituksissa käymiseen voisi olla hiukan parempi. Meillä vanhanliiton ”Läpsyillä” on siinä esimerkin näyttämisen paikka uusille sinipaidoille.
Mitään virallista tavoitetta emme ole joukkueena vielä ehtineet puida, mutta lähdetään nyt siitä että sarjapaikka säilytetään ja paikallismatseissa ei hävitä otteluakaan.
Kolmosdivarilta odotan hyvätasoisia otteluita ja varsinkin kovia & kuumia paikallisvääntöjä. Odotan myös innolla varsinkin Lahden Reippaan kohtaamista, jossa toivon sinipaitojen nuoremman sukupolven valmentajan kyykyttävän viirupaitojen jo hieman harmaantunutta manageria.
Henkilökohtaiset tavoitteet ensi kauelle?
Pysyä terveenä ja juosta vasentalaitaa 200km/h ja 90min/matsi nure Nurmelan tavoin. Toivottavasti sillä reseptillä tulee vyölle iso kasa pelejä, muutama hyvä keskitys sekä pari rysää.
Missä näet itsesi viien vuoden kuluttua (jalkapallon vinkkelistä)?
Mikäli jalat kestävät niin mikä ettei tuota Läpäripaitaa sovitettaisi vielä silloinkin päälle. Jos kiloja olisi jo tullut niin paljon vyötärölle että pääsisi kärkeen targetiksi seisomaan kun muuallekaan manageri ei uskalla laittaa. Jos ei jalat kestä niin sitten ollaan muuten mukana Läpäritoiminnassa.
Keksi itsellesi kysymys ja vastaa siihen…
Miten pidät kuntoasi yllä?
Futista, lätkää, hiihtoa/lenkkiä ja punttia joskus. Näillä eväillä pysyy kuntopohja kasassa ja Cooperissa pitäisi tärähtää 3000m ihan milloin vaan.
Valmistautuminen kauteen 2012 jatkuu
Cup-taipaleen tyssäämisestä huolimatta, ja siitä jopa sisuuntuneena, Lahen Pojat jatkaa valmistautumistaan kauteen 2012. Joukkueeseen etsitään vielä myös uusia pelaajia. Jos olet kiinnostunut pelaamaan kolmosessa ja edustamaan sinipaidassa, ota yhteyttä info(a)lahenpojat.com/044-3138443, tai tule suoraan kentän laidalle ihmettelemään meininkiä. Joukkue treenaa maanantaisin ja keskiviikkoisin Mukkulassa.
Cup-juna jäi lähtöasemalle
Lahen Pojat ei saanut Cup-junaansa 2012 liikkeelle, vaan matka tyssäsi lähtöasemalle Espoossa, kun isäntäjoukkue SexyPöxyt vei 2. kierroksen ottelun lopulta nimiinsä 4-0 (0-0) lukemin.
Ottelu oli Lahen Pojilta kuitenkin vallitsevissa olosuhteissa kypsä esitys kovaa kolmosen nippua vastaan, eikä sinipaitojen tarvitse painaa päitään pensaaseen, vaikka lopussa pari “helppoa” livahtikin.
Ottelussa raati valitsi Läpäreitten parhaina pelaajina Nico Polvisen (**) sekä Ville Jokelan (*). Palloliitto palkitsi joukkueen parhaana kapteeni Teemu Salon.
Duosportista Lahen Pojat -tuotteita
Lahen Pojat JS -logolla varustettuja tuotteita saa kätevästi hankittua Lahden Duosport -myymälästä kauppakeskus Karismasta.
Logot painetaan myymälän asiantuntevan henkilökunnan toimesta pipoihin, paitoihin, takkeihin tai muihin tuotteisiin odottaessanne.
Käykää ihmeessä paikan päällä tsekkaamassa.
http://www.duosport.fi
Tästä linkistä Duosport -Lahden muikea promovideo (feat. lavastettu yläfemma)
Lahen Pojat haastajan roolissa Espooseen
Lahen Pojat aloittaa kilpakautensa sunnuntaina Espoossa, kun joukkue matkaa pakkasia pakoon Laaksolahden hallin uumeniin SexyPöxyjen vieraaksi Suomen Cupin 2. kierroksen ottelussa. Pakkaset ovatkin osaltaan sotkeneet Lahen Poikien valmistautumista Cupin koitokseen, sillä joukkueella on yhteisiä tapahtumia takanaan kourallinen, ja vain kertaalleen Läpärit on kokoontunut kentälle pelivetimissä. Tuolloin Mukkulan pikkupakkasessa nyhjättiin maaliton tasapeli nelosdivarin Salpausselän Reipasta vastaan.
Suomen Cupin 2. kierroksen ottelu SexyPöxyt – Lahen Pojat JS pelataan siis Espoossa Laaksolahden hallissa sunnuntaina 5.2 klo 20 alkaen.
Jokela aloittaa ensimmäisen täyden kautensa Lahen Poikien peräsimessä
Lahen Poikien kilpakausi alkaa sunnuntaina, kun joukkue kohtaa Suomen Cupin 2. kierroksen ”kierroksen ottelussa” kokeneen kolmosdivisioonajoukkueen SexyPöxyt Espoossa. Samalla ottelu on valmentaja Ilkka Jokelalle ensimmäinen Suomen Cupin ottelu joukkueen peräsimessä. Joukkueen riveissä kutosdivarikaudella vääntänyt Jokela, 23, hyppäsi Läpäri-valmentajan takin sisään kesken viime kauden, kun KooTeePee oli jo päättänyt Lahen Poikien cup-taipaleen kilpailun 4. kierroksen ottelussa.
Vahvan junnu-uran pelannut Jokela joutui lopulta jättämään pelihommat toistuvien loukkaantumisten takia. Kuusysin lisäksi ”Ike” ehti pelaajaurallaan näkemään treeni- ja pelikenttiä sekä Reippaan, että norjalaisen Grorud IL:n väreissä. (Toistaiseksi) viimeiset pyörähdyksensä vihreällä veralla Jokela edusti Lahen Poikien sinipaidassa.
Nyt aluillaan on siis ensimmäinen täysi kausi joukkueen käskyttäjänä, ja keräsimme hieman Jokelan mietteitä alkavan sesongin haasteista.
Ensimmäinen täysi kausi Lahen Poikien valmentajan on starttaamassa. Miltä näyttää?
-Hyvältä näyttää, olemme pääosin säilyttäneet joukkueen rungon viime kaudesta, ja saaneet muutaman vahvistuksen joukkueeseen. Meillä on vielä muutama kuukausi aikaa hioa joukkueen peliä yhtenäisemmäksi, joten uskon että olemme valmiita kauden alkaessa. Toki laajuutta rinkiin tarvitaan vielä, ja odottelemme muutamia vahvistuksia joukkueeseen vielä kun kevät pääsee hieman pidemmälle.
Mikä sai sinut valmentamisen pariin, onko jonkinlaisia tavoitteita pidemmällä janalla?
-Olen aina pitänyt jalkapallon taktisesta puolesta ja pukukoppielämästä. Lisäksi olen aina ollut kova katsomovalmentaja. Tuntuikin luonnolliselta tarttua valmentamisen haasteeseen, kun mahdollisuus siihen syntyi. Mitään tulevaisuuden suunnitelmia valmentamisen suhteen minulla ei ole.
Olet kohtalaisen nuori valmentaja. Mitä etuja ja mitä haittoja koet tästä olevan valmennushommissa?
-Suurin etu nuoruudesta lienee ihan puhdas into tekemiseen. Olen aina innoissani treeneistä ja läpäreitten tapahtumista. Jos miettii nuoruuden haittapuolia, isoin on ehdottomasti kokemuksen puute. Olen kuitenkin nähnyt ja kokenut jalkapalloa vain tietyn verran, joten opittavaa on paljon. Onneksi joukkueessa on kokeneita pelaajia, jotka pystyvät tukemaan ja auttamaan.
Mitä odotat alkavalta kaudelta?
-Ensimmäistä kertaa Läpäreitten taso mitataan kunnolla. Uskonkin, että olemme nyt oikealla sarjatasolla tämän hetkiseen tasoomme nähden. Odotan että pelit tulevat olemaan viihdyttäviä seuran kannattajille.
Onko jotain vastustajia joita odotat erityisen innokkaasti?
-Paikallisvastustajat Stars ja Lahden Reipas. Mikään ei voita jalkapallossa paikalliskamppailuja. Lisäksi Nopsasta haluan revanssin.
Minkälaisena näet joukkueen tilanteen nyt suhteutettuna ensi kauden haasteisiin?
-Olemme vielä lähtökuopissa ensi kautta ajatellen. Joukkue koki jonkin verran vaihtuvuutta, ja uusia pelaajia haetaan edelleen. Ensi kaudella tavoitteena on pelata entistä yhtenäisemmin joukkueena niin puolustus kuin hyökkäyssuuntaan. Kevään aikana rakennamme pala palalta puolustus- ja hyökkäyspeliä, joten kun kausi alkaa olemme valmiita.
Kilpakausi alkaa kuin varkain Suomen Cupilla, vaikka treenikausikin on vasta pyörähtänyt käyntiin. Mitä mieltä olet Suomen Cupista nykyisellään?
-Suomessa jalkapallojohtaminen niin seura kuin liittotasolla on lapsen kengissä. Tehdään muutoksia vuoden välein kilpailuihin, eikä luoteta pitkällä aika välillä omaan tekemiseen. Tämän vuoksi Suomen Cup ja pääsarjamme ovat jatkuvien muutosten jälkeen lähinnä huvittavia. Suomen cupissa on viime vuosien muutosten myötä menty ojasta allikkoon.
Mikä on joukkueen tavoite kolmosessa ensi kaudella?
No tavoitteita ei olla vielä asetettu, mutta selviö lienee se, että sarjapaikan säilyttämisestä lähdetään.
Mukkulan talvi-illassa nyhjättiin tasuri
Lahen Pojat avasi talven pelikautensa 0-0 tasapelillä neloseen valmistautuvaa Salpausselän Reipasta vastaan.
Ottelu oli kummallekin osapuolelle kauden ensimmäinen ottelu, eikä se lajin hienouksia tarjonnut. Molemmille kuitenkin varmasti hyödyllinen vääntö pian alkavaa Suomen Cupia ajatellen.
Lauantain harjoitusottelu Vierumäellä on peruttu!
Läpärit palaa pelihommiin keskiviikkona
Lahen Pojat pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa valmistautuessaan Suomen Cupiin keskiviikkona 18.1 Mukkulassa, kun vastustajaksi tulee Salpausselän Reipas.
Ottelu pelataan klo 21 alkaen.
Uusi vuosi, uudet kujeet – Pelimiehiä etsitään edelleen
Vuosi 2012 on nyt polkaistu käyntiin, ja pian on aika rykäistä aluille myös uusi kausi Lahen Poikien osalta.
Treenit alkavat Mukkulassa loppiaisviikonlopun jälkeen maanantaina 9.1 klo 21, ja jatkuu maanantaisin ja keskiviikkoisin (myös klo 21) siitä eteenpäin.
Alkavan kauden joukkuetta kartoitetaan edelleen, ja uudet pelimiehet ovat tervetulleita treenivuorolle haistelemaan meininkiä ja näyttämään osaamistaan.
Ota yhteyttä info(ät)lahenpojat.com, soita 044-3138443 tai tule suoraan kentän laidalle ihmettelemään.
Lahen Pojat on myös sopinut kaksi harjoitusottelua ennen Helmikuun alussa starttaavaa Suomen Cupia. Ke 18.1 pelataan Salpausselän Reipasta vastaan Mukkulassa klo 21, ja La 21.1 Vierumäellä klo 17.
Suomen Cup alkaa Läpäreitten osalta Sunnuntaina 5.2, kun joukkue matkaa Espooseen ottamaan mittaa kolmosdivarin SexyPöxyistä.



















