6.5 Lahen Pojat JS – Jokelan Kisa 2-0 (1-0) 6.div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille
Kategoria: Tapahtumat 
Toukokuu 6, 2009
21:0022:30

Sarjaottelu Mukkulassa kello 21 alkaen.

 

Otteluennakko:
Nyt se sitten alkaa – 16 ottelun mittainen rynnistys, jonka tavoitteena olisi saavuttaa sarjapaikka pykälää korkeammalta kaudeksi 2010.

Koitos alkaa kotiottelulla, jossa vastustajaksi saapuu Jokelan Kisa Tuusulan Jokelasta. Joukkue perustuu pitkälti viime kaudella A-junnujen 2. divaria tahkonneen porukan ympärille, joten useimmille vierasjoukkueen pelaajille tämä lienee ensimmäinen aikuisten sarjaottelu. Nuoruuden intoa ei siis puuttune vastustajan riveistä ja kun joukkueen runko on ollut kasassa rapiat 10 vuotta, voi olla että yhteinen sävel löytyy jokseenkin mallikkaasti. Joukkuetta on tälle kaudelle armeijan harmaat hieman verottaneet, ja tämän johdosta porukkaan on haalittu myös muutamia vähän kokeneempia ratsuja, jotta ei kävisi ohraisesti esimerkiksi loukkaantumisten yllättäessä.
JoKi:n joukkueenjohtaja Juha Pahnila mainitsee, että mitään sen suurempia kilpailullisia tavoitteita ei joukkueelle ole täksi kaudeksi asetettu, vaan JoKi lähtee nauttimaan Suomen kesästä ja alasarjafutiksesta täysin siemauksin.

Lahen Pojat taas lähtee kauteen vahvan tavoitteellisesti. Hyvin sujuneen harjoituskauden ja Suomen Cupin jälkeen joukkue on nivoutunut hyvin yhteen, ja kärkikaksikon ulkopuolinen sijoitus lähentelisi katastrofia. ”Joukkueen kanssa on tavoitteeksi asetettu nousu lohkovoiton kautta, ja siihen myös uskomme omaavamme täydet mahdollisuudet”, toteaa Vesijärven sinisten luotsi Pekka Rautio. ”Marginaalit ovat tosin pienet kutosessa, ja pelaajia on syystä tai toisesta poissa jokaisesta ottelusta, joten tavoitteeseen pääseminen edellyttää huolellista keskittymistä jokaiseen matsiin, eikä minkäänlaiseen ylimielisyyteen tule olemaan varaa missään vaiheessa. Ennakkosuosikki Loviisa ei nimittäin paljoa pisteitä tule tiputtelemaan”, sanoo Rautio, ja uskoo vastustajien kyllä tiedostavan ettei Lahden kaltaisesta vahvasta futiskaupungista mitään limanippuja vastaan tule. ”Kyllä meidän päänahka tulee olemaan varmaan halutuimpien joukossa tässä lohkossa”.
Läpärit saa sarjan avausotteluunsa jalkeille varsin kilpailukykyisen joukkueen, kun sivussa on maalivahtikaksikon Torikka-Halinen lisäksi vain työkiireiden takia sivussa olevat Artsi Nevalainen ja Zico Polvinen, sekä kylkeään vielä paranteleva kapteeni Krille Uhrman. Lahen Pojat esittelee ottelussa myös uuden pelaajan, kun Tuukka Juutilainen liittyy joukkueeseen.

Lahen Poikain tarunhohtoinen sarja-avaus siis keskiviikkona 6.5 klo 21, Mukkulassa.

Tervetuloa!


Otteluraportti:
Läpäreitten keskiviikkoisesta sarja-avauksesta oli lajin hienoudet ja vapautuneisuus kaukana. Ehkä tällaiseen uuteen tilanteeseen, ennakkosuosikkina olemiseen, on vain totuteltava. Onhan läpärit Cupissa ollut jokaisessa ottelussa lähtökohtaisesti altavastaaja, ja myös harjoituskaudella vedettiin vain oman tasoisia tai itseä kovempia vastuksia vastaan. Nyt tämä uusi rooli olisi kuitenkin pian omaksuttava, muuten voi Lahen Pojat olla ongelmissa nousun tavoittelun suhteen, sillä tuleehan Vesijärven siniset olemaan lähes jokaisessa sarjapelissään ennakkosuosikin asemassa.

No, sekavan näköistä oli touhu kentällä Mukkulassa, kun Lahen Pojat ei saaneet keskikenttää haltuunsa kuten olisi voinut etukäteen olettaa, ja kaiken lisäksi tarrasivat vastustajan hölkkätempoon kiinni, joten illasta tuli huomattavasti odotettua vaikeampi. Avausmaalia saatiin odotella aina ensimmäisen jakson lopulle, kun vasemmalla laidalla mallikkaasti viilettänyt Tero Vuori pääsi tuikkaamaan Jake Vallan syötöstä lukemiksi 1-0. Tämä maali ei kuitenkaan peliä sen kummemmin vapauttanut, vaan sama tervanjuonti jatkui aina ottelun loppumetreille saakka. Tuloksellisesti vapautusta toi Petteri Tynnisen viitisen minuuttia ennen loppua laukoma 2-0 -osuma, joka syntyi sekin Jake Vallan syötöstä, mutta muuten kotijoukkueen peli pysyi koko ajan tukkoisena, eikä omaa peliä saatu missään vaiheessa kunnolla rullaamaan.

Täysi tunnustus kuitenkin myös nuorelle vastustajajoukkueelle, joka kyllä näytti ihan joukkueelta, ja jolle voisi veikkailla ylemmän keskikastin sijoitusta tässä lohkossa, mikäli vain armeijan harmaat ei suuremmin kuvioita sotke.

Valmentaja Pekka Rautiota lämmittivät lähinnä vain ottelusta ansaitut kolme pistettä. “Mieluusti olisin nähnyt voiton suuremmalla marginaalilla, mutta kai näitä lyhyitä kutosen pelejä, ja ennakkosuosikkina otteluihin lähtemistä, on vain harjoiteltava“. Tosin hyvää hän näki myöskin siinä, että voittoja osataan ottaa heikommallakin pelillä. Sarjassa kaikki on voitettava, ja silloin on hyvä, että voittamiseen syntyy rutiini, joka auttaa kartuttamaan pistesaalista heikoillakin hetkillä.

Sarja jatkuu Läpäreitten osalta jo lauantaina, kun joukkue matkaa Myrskylän Myrskyn vieraaksi. Ottelua on mahdollista lähteä seuraamaan joukkueen bussilla. Bussi koukkaa kyytiin Rooster Pubin edustalta lauantaina kello 13:15.

Lahen Pojat JS – Jokelan Kisa 2-0 (1-0)

1-0 T. Vuori
2-0 Tynninen

Kokoonpanossa: Makkonen; Suojanen, Borgström, P.Vuori (C), Leikas, Paunonen, Alastalo; Hämäläinen, Laitinen, Valta, Vuori, Säilä, Jokela, Ivanov, Juutilainen; T. Vuori, Falk, Koistinen;
Ottelun Läpäri: Jake Valta

Kommentit

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.

  • Yhteistyössä mukana

    • Rooster Pub
    • K-Market Omena
    • Musta Pörssi Jätti
    • D'LUX Hiusmuotoilukeskus & Meikkistudio
    • Lakiasiantoimisto Joachim Lindholm Oy
منتدى شات صوتي منتدى سعودي دردشة صوتية شات سعودي شات قطر شات صوتي كام شات سعودي جلسات طرب