4.6 Lahen Pojat JS – NouLa Uusimaa Cup

Kesäkuu 2, 2010 by
Kategoria: Tapahtumat 

Uusimaa Cupin ottelu Jalkarannassa klo 19:30 alkaen


Otteluennakko:

Tappiottomalla rekordilla vitosessa porskuttava Lahen Pojat palaa perjantaina Cup-futiksen pariin, kun nelosessa vakuuttavasti esiintynyt Nouseva Laaka Järvenpäästä saapuu Jalkarantaan vastustajaksi Uusimaa Cupin 2. kierroksen otteluun.

NouLa pelaa nelosdivarin lohkossa 2, samaisessa lohkossa jossa mittelevät kotikaupungin FC Stars, sekä naapurikunnan Nopsa sekä Naseva. Järvenpääläiset ovat aloittaneet sarjan pirteästi, ja johtaa tällä hetkellä (2.6) lohkoaan tasapisteissä Starsin kanssa. NouLa on kärsinyt kauden toistaiseksi ainoan tappionsa Nastolan Nasevan vieraana avauskierroksella. Nastolasta kantautuneiden raporttien mukaan ottelu oli kuitenkin melko yksipuolista vierasjoukkueen näytöstä Nasevan kuitenkin nakuttaessa komeammat lukemat maalisarakkeeseensa.
NouLan tappioton putki on siis kuuden kierroksen jälkeen viiden ottelun mittainen. Perjantaina nähdään olisiko porrasta alempana, myöskin voittoputkessa temuavasta Läpäri-nipusta pysäyttämään Järvenpääläisten porskutusta.

Lahen Poikien sairastuvalla on edelleen tungosta, ja lisäksi viikonlopun erilaiset riennot tuntuvat verottavan miesvahvuutta jonkin verran. Se on kuitenkin varmaa, että jalkeille saadaan paras mahdollinen kokoonpano valittavissa olevista miehistä.

Varmoja poissaolijoita ovat sairastuvan suojatit Petteri Tynninen, Jouni Laitinen, Aaro Paunonen, Ilkka Jokela sekä Jani Uhrman. Heidän lisäkseen ainakin Jukka Koistinen on poissa kokoonpanosta. Valmennusjohto odottelee pelonsekaisissa tuntemuksissa lisää poissaoloja.
Sen sijaan Tuukka Juutilainen on maailman valloituksesta palattuaan saanut asiansa siihen jamaan, että on rivissä jo perjantaina.

Joukkueen valmentaja Pekka Rautio palaa myös remonttivapailtaan keskelle Cup-huumaa. ”Hape” kertoo pyrkivänsä iskostamaan peli-iloa joukkueeseensa, ja nauttimaan pelistä kovaa vastustajaa vastaan. ”Kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, mutta meillähän ei alempisarjalaisena ole mitään hävittävää tässä ottelussa. Lähetään altavastaajan asemassa haastamaan ennalta kovempaa porukkaa, ja nauttimaan jalkapallosta.”
Rautio ei paljasta joukkueensa asettaneen mitään erikoisempia tavoitteita Uusimaa Cupin varalle: ”Sarja on tärkein, ja nää Cupit on mukavaa ekstraa ja mahdollisuus kohdata erilaisia joukkueita. Kierros kerrallaan mennään ja katotaan missä vaiheessa tulee ensimmäinen tappio”, pullauttaa Rautio kliseepussistaan.

Lahen Pojat saa ennen avausvihellystä ampua ns. tasoituspilkun. Eli Uusimaa Cupissahan alempisarjalainen saa rangaistuspotkun/sarjatasojen erotus. Rautiolla on mielipide myös tästä säännöstä. ”Eihän noissa oikeastaan mitään järkeä ole. Ehkä siinä on tarkoitus pistää pelejä tasaiseksi, mutta mun mielestä nää vois kyllä pelata ihan oikean jalkapallon ja Cup-kilpailun säännöillä. Ammutaan nyt kuitenkin pilkku ja jännitetään kumpaan kulmaan se uppoaa”, päättää Rautio.

Uusimaa Cupin 2. kierroksen ottelu Lahen Pojat JS – NouLa siis perjantaina 4.6 Jalkarannan kentällä kello 19:30 alkaen.

Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!


Otteluraportti:

Lahen Pojat lunasti jatkopaikan Uusimaa Cupissa 4. divarissa pelaavaa NouLaa (Järvenpää) vastaan. Ottelu päättyi lukemin 2-1 (2-0).

Vesijärven sinisten molemmista maaleista vastasi Tero Vuori. Erityispiirteensä ottelulle antoi se, että kaikki kolme maalia tuli rangaistuspotkusta.

Lahen Pojat – NouLa 2-1 (2-0)

1-0 Tero Vuori (rp)
2-0 Tero Vuori (rp)
2-1 NouLa (rp)

Kokoonpanossa: Torikka; Nevalainen, P.Vuori, T.Salo, Makkonen (Alastalo); Säilä, Valta (Juutilainen), Hämäläinen, T.Vuori; Polvinen (Leikas) , Falk

Ottelun Kukko: Jarkko Valta

Lahen Pojat JS ja NouLa iskivät yhteen Uusimaa Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa Jalkarannassa. Ottelun alku viivästyi 45 minuuttia Liikuntatoimen sekaannuksen vuoksi, mutta niin isännät, kuin Järvenpäästä saapuneet vierailijat odottivat kärsivällisesti kentän valmistumista.

Nelosessa pelaava ja oman lohkonsa kärkikahinoissa vahvasti mukana oleva NouLa pelaa Läpäreiden tavoin sarjaottelun jo sunnuntaina, joten kummankaan keskittyminen cuppiin ei ollut 100%:nen. Itse ottelu oli kuitenkin vauhdikas ja voitosta käytiin tasainen ja tiukka vääntö.

Ottelu alkoi Uusimaa cupin sääntöjen mukaan tasoituspilkulla, jonka kävi Läpäreiltä ampumassa Tero Vuori. Isännät pääsivät siis varsinaiseen peliin 1-0 johdossa.

Mustavalkopaitainen NouLa aloitti ottelun väkevästi ja lähti selkeästi hakemaan nopeaa tasoitusta. Ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin isäntien toimesta. Jarkko Valtaa rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti, ja Tero Vuori pääsi jälleen näyttämään kylmähermoisuuttaan 11-metrisessä. NouLan maalivahti oli hyvin mukana vedossa, muttei saanut näppejään väliin ja Lahen Pojat karkasi 2-0 johtoon.

Ensimmäisen puoliajan loppu pelattiin tasaisissa merkeissä, ilman merkittäviä maalintekoyrityksiä.

Toiselle puoliajalle NouLa lisäsi tempoa, ja ottikin pelin haltuunsa. Huonokuntoinen nurmi saattoi olla sinipaitojen pelastus, sillä se vaikeutti nopeiden vierailijoiden pallonliikuttelua. Otteet äityivät paikoittain koviksi tiukasta tuomarilinjasta huolimatta. Peli oli erittäin katkonaista ja virheitä kertyi runsaasti puolin ja toisin.

NouLa sai kavennusosuman Läpäreiden maalilla pelanneen Anssi Torikan kaadettua läpiajoon karanneen järvenpääläishyökkääjän. Torikka oli hänkin hyvin mukana, muttei onnistunut torjumaan tarkkaa sijoitusta.

Läpärit väsyi ja keskittyikin viimeisen puolituntisen lähinnä oman maalin varjeluun. NouLa sai luotua tukun vaarallisia paikkoja, mutta ei kyennyt tasoittamaan ottelua. Lähimpänä maalintekoa oli lopulta Lahen Poikien Timo Säilä, joka pääsi vastahyökkäyksen jälkeen ampumaan Tero Falkin esityöstä. Matala ja kova veto osui tolppaan.

Tuukka Juutilainen palasi vahvuuteen pitkän poissaolonsa jälkeen. Etelä-Amerikassa vaihto-oppilasvuoden viettänyt Juutilainen pelasi keskikentällä viimeiset 20 minuuttia ja tuo tarpeellista leveyttä joukkueeseen.

Läpärit onnistui kaivamaan jatkopaikan ilman uusia loukkaantumisia. Seuraava vastus selviää ajan myötä, ja siitä tiedotetaan tällä sivustolla. Ottelu pelataan viimeistään elokuun alkumetreillä.

Kommentit

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.