31.7 Lahen Pojat JS – HIFK/2 4-0 (2-0) Uusimaa Cup 3. kierros
| Heinäkuu 31, 2009 | ||
| 19:30 | – | 21:00 |
Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelu Jalkarannassa 19:30.
Otteluennakko:
Sarja saatiin alkuviikosta pyöräytettyä käyntiin kesätauolta, ja nyt on taas aika nostatella Cup-kiimaa.
Lahen Pojat kohtaavat Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelussa HIFK/2:n, joka käytännössä on kakkosessa pelaavan HIFK:n reserviporukka.
HIFK/2 virittelee kikkojaan kolmosdivarissa, joten joukkueiden edustamien sarjaportaiden erotus kertoo jo omaa tarinaansa ottelun ennakkoasetelmista.
Vierasjoukkue toimii siis ponnahduslautana HIFK:n edustusjoukkueen pelaajille, ja tarjoaa peliminuutteja vähemmälle peliajalle jääneille kavereille sekä sairastuvilta pelihommiin palaaville. HIFK/2:n riveissä onkin valmentaja Joona Haaviston mukaan nähty keskimäärin 5 edustuksen mukana treenaillutta kaveria ottelua kohden.
Uusimaa Cupissa joukkueella ei mitään suurempia tavoitteita menestyksen suhteen ole, sillä Haaviston mukaan Uusimaa Cupin luonteen mukaiset tasoitusrankkarit vääristävät lähtökohtia siten, että seuraavaa ottelua pidemmälle ei kannata juurikaan tähyillä.
Juuri alkanut syyskausi asettaa myös HIFK/2:lle haasteen pelaajiston valinnan suhteen. “Joudutaan tosi hankalaan tilanteeseen otteluajankohdan takia. Käytettävissä olevilla pelaajilla on tiistain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä viisi eri sarjan ottelua ja siirto aikojen takia on työlästä valita otteluun 18 pelaajaa”, sanoo Haavisto, ja lisää HIFK:n Uusimaa Cup -ryhmittymään mahdollisesti nostettavan pari pelaajaa myös tällä kaudella Helsingin seiskasta aloittaneesta HIFK/3 -joukkueesta.
HIFK/2 aloitti tämän kyseisen Cup-kilpailun toiselta kierrokselta, jossa se pudotti vitosessa pelaavan Koivukylän Palloseuran.
Mainittakoon myös, että vierasjoukkue suostui pelaamaan ottelun kyseisenä ajankohtana, vaikka heillä on edellisenä iltana sarjaottelu.
Lahen Pojille ylempisarjalaisen haastaminen ei ole mitää outoa kauraa. Läpärit pelasivat kaikki Suomen Cupin kolme kierrostaan ylemmillä sarjaportailla pelaavia joukkueita vastaan, myös Uusimaa Cupin toisella kierroksella Lahen Pojat pudottivat vitosessa pelaavan joukkueen. Mielenkiintoisena kiinnekohtana joukkueiden väliltä mainittakoon se, että Lahen Poikien kohtaloksi Suomen Cupissa koitunut HPS pelaa HIFK/2:n kanssa samassa kolmosen lohkossa.
Läpäri Luotsi Pekka Raution mielestä isompien kohtaaminen on ihanteellinen tilanne joukkueelle. “Kyllähän nämä tuovat selkeää lisäväriä kauteen, ja lisää haastetta nälkäiselle porukalle”, sanoo Rautio ja tähdentää, “Kauden alussa sarjanousu asetettiin selkeäksi ykköstavoitteeksi, mutta yhdeksän joukkueen lohkossa ottelumäärät jäävät sen verran pieniksi, että miksei muutama lisäpelikin joukkoon sopisi”. “Kierros kerrallaan”, myhäilee Rautio.
Uusimaa Cupissa alempisarjalainen saa ottelun alkuun yhden tasoituspilkun / sarjataso, ja näinollen Läpärit aloittaa ottelun kolmella rangaistuspotkulla. “Näistä ollaan vähän kahta mieltä. Kilpailullisestihan nämä säälipilet on yksi rotsi, mutta ehkäpä tässä sitten piilee meidänkin mahdollisuus voittaa jotain extraa debyyttikaudellamme. Käytetään nyt sitten kaikki oljenkorret joita tarjotaan”, valottaa Rautio mielipidettään tasoituspilkuista.
Rautio saa valita miehistön otteluun lähestulkoon täydestä pakasta. Vain Teemu Salo, Nico Polvinen, Ossi Alastalo, Aaro Paunonen ja maalivahti Anssi Torikka ovat ilmoittaneet estyvänsä perjantain ottelusta.
Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelu Lahen Poat JS – HIFK/2 siis perjantaina Jalkarannassa alkaen kello 19:30.
Tervetuloa!
Otteluraportti:
Jo sateenpiiskaama Jalkarannan kenttä antoi odottaa varsinaista urheilujuhlaa, kun Lahen Pojat lähtivät haastamaan HIFK/2:ta panoksenaan Uusimaa Cupin jatkopaikka. Ottelu alkoi Cupin sääntöjen mukaisesti kolmella lahtelais-rankkarilla, joista Ili Jokela ja Leizi Laitinen upottivat omansa, mutta Jake Valta ampui harmittavasti maalin takana olevaan verkkoaitaan. Varsinainen peliaika lähti siis rullaamaan Vesijärven sinisten 2-0 johtoasemasta.
Peli oli tasaista vääntöä, eikä varamiehinen HIFK/2 saanut sarjatasojen erotuksen edellyttämää hallintaa ottelusta. Sen sijaan Läpärit tunkeutui kerta toisensa jälkeen vaarallisesti laidoilta hätyyttelemään helsinkiläisten maalia. Viimeistään Tynde Tynnisen lataama ylärima -kuti reilusta 20 metristä antoi lopullisen myrskyvaroituksen siitä, että kahden maalin takaa-ajo ahnaasti jatkopaikkaa janoavaa lahtelaisnippua vastaa ei olisi helppo tehtävä. Ensimmäisellä jaksolla tilanteita viuhui molempiin päihin, mutta hyvin pelanneet maalivahdit pitivät tilanteen maalittomana, ja näin olle tauolle siirryttiin kahden tasoituspilkku -maalin turvaamassa lahtelaisjohdossa.
Heti toisen jakson alkuun sitten tapahtuikin oikein konkreettisesti maalin merkeissä, kun Tynde Tynninen siirsi lahtelaiset jo turvallisen tuntuiselle kolmen maalin karkumatkalle. Taisi siinä jo herkimpiin korviin myös jonkinlainen selkärangan napsahdus punapaitaisen vierasjoukkueen pelaajien selästä kuuluakin, vaikka nyt mitään pyyhkeitä ei kehään heitettykään.
Jakson puolivälin tienoilla alkaneet vaihtoruletitkaan eivät voimasuhteita kummemmin järkyttänyt, ja Läpärit pysyi hienoisesti ohjaksissa loppuminuuteille saakka, vaikka vierailijallekin pari maalipaikkaa siunaantui.
Lopussa Tero Falk vielä kaunisteli lukemia 4-0:aan, ja jatkopaikka puolivälieriin siunaantui lahtelaisille.
Valmentaja Pekka Rautio oli tyytyväinen näkemäänsä. “Kyllä tällaisilla esityksillä voidaan luottavaisin mielin lähteä nousua saalistamaan”, sanoi Rautio. “Ja onhan tässä Uusimaa Cupissakin vaikka mikä vielä mahdollista”, lisäsi tyytyväinen lahtelaisluotsi, viitaten siihen, että finaalipaikka siintelee kirkkaana kahden voiton päässä.
Helpolla ei paikka auringossa kuitenkaan irtoa, sillä seuraavalla kierroksella vastaan astelee nelosen kärkijoukkueisiin kuuluva Sibbo Vargarna. Ottelua on kaavailtu pelattavaksi syyskuun alkupuolelle, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon.
Läpäreiden taival sarjassa jatkuu perjantaina 7.8, Jalkarannassa Myrskylän Myrskyä vastaan.
Lahen Pojat JS – HIFK/2 4-0 (2-0)
1-0 Jokela rp.
2-0 Laitinen rp.
3-0 Tynninen
4-0 FalkHalinen; Suojanen (Leikas), Uhrman C, P.Vuori, Borgström (Makkonen); Laitinen, Valta (Juutilainen), Jokela (Nevalainen), T.Vuori (Säilä); Hämäläinen (Falk), Tynninen (Koistinen);
Ottelun Läpäri: Monte Halinen (raati: Hovi & Tero-Martti)
Kokoonpanossa:
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.





