27.7 Jokelan Kisa – Lahen Pojat JS 1-3 (0-1) 6. div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille
Kategoria: Tapahtumat 
Heinäkuu 27, 2009
19:1520:45

Sarjaottelu Jokelassa kello 19:15 alkaen.


Otteluennakko:
Heinäkuu loppu alkaa häämöttää, ja samoin Uudenmaan kutosdivarin seiskalohko alkaa pikkuhiljaa heräilemään kesä-siestaltaan. Viikonloppuna pelattiin jo muualla, ja maanantaina on Lahen Poikienkin aika raaputtaa aurinkovoiteet iholtaan, ja ruveta keskittymään pisteiden saalistamiseen sarjan syyskierroksen merkeissä.

Sarjan toinen puolisko starttaa kutkuttavalla ottelulla kolmantena, vain pisteen päässä Läpäreistä, lymyilevää Jokelan Kisaa vastaan. Ottelusta ei todellakaan panoksia puutu. Voitolla Läpärit saisi muutaman pisteen pesäeroa kolmanteen sijaan, ja sysättyä hieman painetta taas käjessä porskuttavalle Loviisalle. Tappiolla tilanne taas näyttäisi pahemmalta, sillä Jokela suistaisi lahtelaiset sarjassa kolmanneksi.

Läpäreiden heinäkuu meni leppoisissa merkeissä. Treenipelejä ei pelattu, ja harjoituksetkin olivat vapaaehtoisia. Tämä oli tietoinen valinta, sillä Läpärit on helmikuun lopulta lähtien pelannut todella runsaasti, ja pienen motivaatio-latauksen arveltiin olevan paras tapa valmistautua kauden toisen puoliskon koitoksiin.
Lahen Pojat saa Jokelaan jalkeille miltei täyden nipun. Poissaolijoita on seitsemän, mutta tässä taas tulee hienosti esille laajan ringin edut. Eli vaikka sivussa on syystä tai toisesta näinkin monta pelimiestä, saadaan kentälle silti erittäin kilpailukykyinen joukkue, joka ei varmastikaan tule antamaan kotijoukkueelle mitään ilmaiseksi.

Jokelan Kisa on yllättänyt sarjassa monet positiivisesti. Varmaankaan joukkueen iskukyvystä ei etukäteen ollut aavistustakaan kuin jokelalaisilla itsellään. Joukkue on ollut kasassa jo pitkään tahkoten junnu-ikäluokkia läpi, ja täysin ansaitusti JoKi on raivannut itselleen tontin lohkon kärkikahinoista.
Joukkueitten ensimmäinen kohtaaminen Lahdessa meni hyvinkin pitkälti kotijoukkueen merkeissä. Vaikka lukemat jäivät vain 2-0:aan, niin lukemat olisivat totuuden nimissä voineet olla rumemmatkin.
Valmentaja Juha Pahnila ounasteleekin nyt suojattiensa pystyvän hieman parempaan esitykseen, kuin sarja-avauksessa Lahdessa. “JoKi joukkue on ehyenä ja lähes täysilukuisena. Nyt pystymme antamaan Lahen Pojile kunnon vastuksen”, sanoo Pahnila, ja kertoo joukkueen pelaajatilanteen helpottuneen heinäkuussa pelimiesten vapauduttua armeijan harmaista, joskin yhden joukkue taas puolustusvoimille menettikin.
Läpäreiden tavoin myös Jokelan Kisa on ladannut akkujaan heinäkuussa, eikä harjoitusotteluita ole tahkottu. Pahnila toivottaa lahtelaiset tervetulleeksi Jokelan hyväkuntoiselle nurmelle.

Ottelu Jokelan Kisa -Lahen Pojat JS Maanantaina 27.7 klo 19:15 alkaen Jokelassa.

Otteluraportti:
Jo päivällä merkit enteilivät hankalaa ottelua, kun pelimies toisensa jälkeen ilmoitti jättäytyvänsä ottelusta erinäisiin syihin vedoten. Matkaan saatiin kuitenkin lopulta 16 miehen taisteleva nippu.
Lahen poikien lomaltapaluu-ottelu Jokelassa lähtikin hieman yskähdellen käyntiin.  Aluksi näytti jopa siltä, että nuorekas kotijoukkue olisi ollut jonkin verran niskan päällä ottelussa. Onneksi tämä osoittautui vain silmänlumeeksi, ja Läpärit palailivat lomilta pätkittäin, napaten tuikitärkeät kolme pistettä Jokelan huippukuntoiselta nurmelta.

0-0 tilanteessa näytti siltä, että mitä vain voi tapahtua, kun Jokela pääsi hätyyttelemään loistavan ottelun pelannutta maalivahti Anssi Torikkaa ensin kaukolaukauksella, ja sitten läpiajolla. Onneksi Anssi pystyi venymään parhaimpaansa, ja nappaamaan nuo pari tärkeää pelastusta.
Mitä pidemmälle ottelussa mentiin, sitä vankemmin tarttui vierasjoukkue tahtipuikkoon. 17 minuutilla kolahtikin jo Jokelan kassissa, kun Leizi Laitinen tälläsi epäsuoran vapaapotkun noin 7 metristä verkon perukoille. Vapariin johtanut tilanne oli hieman hämmentävä, mutta selvä rike boksissa kuitenkin tapahtui.
Lisäosumia ei jaksolla enää nähty, ja tauolle mentiin 0-1 Läpäri-johdossa.

Toisella jaksolla lahtelaiset ottivat yhä voimakkaammin kenttää haltuunsa, ja Tero Vuoren tälläämän 0-2 -osuman jälkeen ei enää varmasti kukaan jaksanut uskoa Jokelan Kisan nousevan pisteille tässä ottelussa.
Läpärit lisäsi vielä johtoaan ottelun loppuminuuteilla, kun Tempo Salo päätti hyökkäyksen takanurkkaan. Kotijoukkue sai hieman lohtua juuri ennen päätösvihellystä, kun vaparin jälkitilanteesta pääsivät rokottamaan kertaalleen.
Lahtelaisten valmentaja Pekka Rautio oli ottelun jälkeen tyytyväisin mielin. “Kyllä ennen ottelua hieman jännitti, kun heinäkuu on vaan lomailtu, ja heti tulee vastaan yksi lohkon kovimmista joukkueista”, totesi Rautio. “Hienoa kuitenkin, että pystyimme  hoitamaan tämän näinkin suvereenisti, vaikka joukoista puuttuikin kymmenkunta sinipaitaa.” Raution mielestä Läpäreitten ei ole mitään syytä hävetä esitystään vaikka vielä toinen jalka mökillä oltiinkin, mutta hän jakoi tunnustusta myös Jokelan Kisan nuorelle joukkueelle: “Aivan ansaitusti tämä porukka on kolmantena tässä lohkossa. Veikkaisinpa että tässä voitossa piilee myös mahdollisuutemme siirtyä yksin lohkokärkeen ennen Loviisa-matsia. Toivottavasti Jokelan pojat ovat pelipäällä myös Loviisassa”.

Voitolla Lahen Pojat nousivat jälleen tasapisteisiin maalierolla lohkoa johtavan FC Loviisan kanssa. Pesäeroa kolmatena majailevaan Jokelan Kisaan saatiin näin tehtyä 4 pisteen verran.

Seuraavaksi Läpärit kohtaa Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelussa HIFK/2:n jalkarannassa. Ottelu pelataan Jalkarannassa klo 19:30 alkaen. Tervetuloa!

Lahen Pojat JS – Jokelan Kisa 1-3 (0-1)

0-1 Laitinen
0-2 T. Vuori
0-3 T.Salo
1-3 JoKi

Kokoonpanossa: Torikka; Paunonen, Uhrman C, P.Vuori, Borgström, Leikas, Makkonen; Tynninen, Laitinen, T.Salo, T.Vuori, Säilä, Nevalainen; Falk, Hämäläinen, Ivanov;
Ottelun Läpäri: Anssi Torikka (raati: punapaitanen jannu)

Otteluraportti tulossa…

Kommentit

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.