27.1 HooGee – Lahen Pojat JS, OTTELU PERUTTU

Tammikuu 21, 2011 by
Kategoria: Tapahtumat 

Suomen Cupin 2. kierroksen ottelu Espoonlahden tekonurmella ON PERUTTU!


Otteluennakko:

Lahen Pojat jatkaa talvista vaellustaan Suomen Cupin merkeissä torstaina Espoossa, kun Läpäreitä isännöi Espoonlahden keinoalustalla HooGee (Haukilahden Pallo). Vastustajajoukkue pelaa 4. divisioonassa, ja sijoittui viime kaudella omassa lohkossaan alempaan keskikastiin.

HooGee avaa Suomen Cupinsa tällä 2. kierroksen ottelulla. Läpärit taas pääsi tositoimiin jo ensimmäisellä kierroksella, jolloin tippui kolmosdivarin NouLa.

Lahen Pojat pääsee siis otteluun taas hieman valmiimpana kuin ”puun takaa” tulleeseen cup-starttiinsa, vaikka vielä onkin pitkä matka kuljettavana ennen kuin joukkue löytää yhteisen punaisen langan.
Läpärit saa jalkeille otteluun varsin kilpailukykyisen joukkueen, vaikka flunssa onkin kouraissut joukkuetta, ja muutamien pelaajien kuntoa odotellaan aina keskiviikko-illalle saakka.

Valmentajan hommiin totutteleva Jani Uhrman on varovaisin mielin torstai-illan trillerin suhteen.
- Luottoa toki löytyy että me tämä pystytään hoitamaan, mutta täytyy toki muistaa se tosiseikka, että me ei olla ikinä voitettu yhtään matsia nelosessa. Vastustaja onnistui näin tekemään viime kaudellakin 7 kertaa. Toisaalta cup on aina cup, eikä varsinkaan näissä alkupään otteluissa kannata liikaa sarjatasoja tuijotella. Senhän jo ensimmäisen kierroksen ottelukin osoitti.

Valmennustiimiin kuuluvan Aaro Paunosen mukaan joukkueessa on jo herännyt pientä Cup-henkeä.

- Kyllähän toi eka kierros meni vähän heräillessä, eikä joukkueessa monikaan allekirjoita näitten Cup-uudistusten mielekkyyttä. Mutta nälkähän kasvaa syödessä, ja jokainen kierros tarjoaa oman uuden haasteensa. Houkuttimena tästä ottelusta on voittajalle tarjolla pienimuotoista eksotiikkaa.

Paunonen viittaa tällä kolmannen kierroksen arvontaan. Tämän ottelun voittajallehan on luvassa vastustaja Imatran derbystä FC PaSa – Imatran Palloseura.

Suomen Cupin 2. kierroksen ottelu HooGee – Lahen Pojat siis torstaina 27.1 klo19 alkaen Espoonlahden tekonurmella.


Otteluraportti:

Kommentit

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.