26.9 Lahen Pojat JS – Riihimäen Ilves3 3-0 (luovutus)
| Syyskuu 26, 2009 | ||
| 18:00 | – | 19:30 |
Sarjaottelu Mukkulassa kello 18 alkaen.
Otteluennakko:
Lahen Poikien ensimmäinen kilpailukausi on sinettiä vaille valmis, kun viimeiseen koitokseen Mukkulaan vastustajaksi saapuu Riihimäen Ilves3.
Vastustaja Ilves on vetänyt syyskauden vahvasti syöksykierteisenä, ja majailee tällä hetkellä sarjassa viimeistä edeltävällä sijalla. Hyvin kuvastavaa on, että joukkue on napsinut 11 kauden aikana saavuttamastaan pisteestä vain yhden sarjan syyskierroksella.
Läpäreiltä ei panosta puutu tästäkään ottelusta. Vaikka lohkovoitto onkin jo tavoittamattomissa, varmistuisi tämän ottelun voitolla lohkon kakkossija. Myös kutosen parhaan lohkokakkosen paikka olisi vielä hyvin haarukassa, ja se taas tietäsi nousumahdollisuuksien pysymistä elossa. Vesijärven sinisten olisikin nyt kasattava itsensä viikon takaisista pettymyksistä vielä tähän yhteen taistoon, ja hoidettava tästä kunnialla pisteet plakkariin.
Lahen Poikien valmentaja Pekka Rautio uskoo joukkueensa kairaavan tästä ottelusta mieluisan tuloksen. ”Loviisa –matsi on mennyttä, ja niin on lohkovoittokin, mutta tästä ottelusta olisi hyvin tärkeää ottaa pisteet, jotta edes jonkinlaiset mahdollisuudet nousuun säilyisivät. Viikko sitten uitiin syvällä kun jälkikäteen analysoitiin ottelua, ehkä vähän turhankin syvällä. Mikäs se sellainen joukkue olisi, joka ei ole koskaan hävinnyt? Viime lauantaista voidaan vain parantaa, enkä usko että yksikään Läpäri haluaa lähteä talvenviettoon tappio niskassaan”, tarinoi Rautio, ja lisää kliseisesti ”Nyt tehdään tässä matsissa mikä kyetään, ja katsotaan mihin se sitten riittää”.
Läpäreillä on otteluun muutamia poissaoloja, mutta eiköhän tuonne Mukkulan lauteille saada ihan pätevä kokoonpano löylyttämään.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen kesällä Riihimäellä päättyi 2-0 lahtelaisvoittoon.
Läpärit siis viimeistä kertaa tulessa tällä kaudella! Ottelu Lahen Pojat JS – Riihimäen Ilves 3 pelataan Mukkulan keinoalustalla lauantaina 26.9 kello 18 alkaen.
Tervetuloa!
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.





