25.3 Lahen Pojat JS – Jäppärä 2-0 (1-0)
| Maaliskuu 25, 2009 | ||
| 21:00 | – | 23:00 |
Harjoitusottelu Mukkulassa klo 21
Otteluennakko:
Reilu viikko on siis enää aikaa siihen, kun Lahen Poikain cup-juna notkahtaa lähtöasemalta liikkeelle. Ja vielä yhden kerran ennen tätä päästään testaamaan koneen toimivuus tulevien koitosten varalta.
Vastustajaksi Mukkulaan saapuu siis Jäppärä Järvelästä, joka nousi viime kauden päätteeksi vitoseen sijoituttuaan lohkossaan toiseksi.
Järvelän porukkaa on vasta alettu hiljattain kasailemaan talviteloilta, eikä sitä todellista terää ole varmastikaan vielä saatu hiottua esiin. Viime kautisten silminnäkijähavaintojen perusteella kuitenkin kova ja tasainen nippu on Järvelässä kasassa, joten hyvätasoinen keväinen mittelö on varmasti luvassa.
Läpäreiltä on sivussa pitkäaikaispotilas Antti Salon lisäksi muutamia pelaajia erinäisistä syistä. Plussa-puolella hesasta Lahteen muuttava Artturi Nevalainen saattaa olla tutustumassa tulevaan joukkueeseensa jo keskiviikkona.
Tähän mennessä on Mukkulassa nähty liuta hyvätasoisia treenimatseja, ja eipä näköpiirissä ole mitään syytä miksei tämäkin uppoaisi samaan kaavaan.
Otteluraportti:
Ottelu käytiin kohmeisessa säässä Mukkulan keinoalustalla. Molempien joukkueitten kokoonpanosta puuttui 6-7 varteenotettavaa avauskokoonpanon miestä, kun läpäreillä edeltäneen viikonlopun saunailta oli kahmaissut useammankin pelimiehen sairastuville. Jäppärällä taas ottelun myöhäinen ajankohta arki-iltana söi kokoonpanoa varsinkin muualla opiskelevien pelaajien osalta.
Poissaoloista huolimatta Mukkulassa nähtiin noin 60 minuuttia ihan vauhdikasta jalkapalloa, loput menikin sitten puolin ja toisin aikamoiseksi surffailuksi.
Ottelu oli alusta alkaen hyvin Lahen Poikain hallussa, talviteloilta kaivautuneen Jäppärän vasta hakiessa kosketusta palloon. Maalihana aukesikin hyvin aikaisessa vaiheessa, kun isokynä Säilä tykitti komean vedon verkon perukoille.
Jäppärä ei ensimmäisellä jaksolla liiemmin lahtelaismaalia hätistellyt, ja kun Läpäreittenkin ruuti oli märkää, siirrytiiin tauolle 1-0 -kotijohdossa.
Toisella jaksolla Jäppärä pelasti Lahti-vahti kapa Koistisen syväjäätymiseltä päästen muutamaan otteesee maalipaikoille asti. Kovin vaarallisia tilanteita ei vierailija kuitenkaan pystynyt luomaan, ja vähäisetkin rippeet hoiti lahtelaispuolustus enemmän tai vähemmän suoraselkäisesti.
Toisen jakson ainoan maalin tuikkasi zico Polvisen syötöstä läpi päässyt ale Ivanov. Toisen jakson loppu menikin sitten plörinäksi Jäppärän jäädessä selkeästi kelkasta, ja Läpäreiden pyörittäessä peliä joka näytti enemmän Tapparan ylivoimalta kuin jalkapallolta.
Erikseen joukosta voisi nostaa jälleen erinomaisen pelin puolustuksessa luutineen Ville Borgströmin, keskikentän Evinrudet zico Polvisen ja leizi Laitisen. Ja toki nollapeli on aina maininnan arvoinen, eli maalivahti kapa Koistinen vaikka vähille töille jäikin. Kaiken kaikkiaan hyvä (ei loistava) peli Läpäreiltä, eikä kenenkään suorituksessa ollut mitään hävettävää.
Lopputulos 2-0, ja Lahen Pojille hyvä ryhdinkohotus ennen viikon päästä pelattavaa seurahistorian ensimmäistä virallista ottelua. Ja vaikka Jäppäräkään ei ollut lähelläkään parasta teräänsä, myös hyvä osoitus siitä, että vastuunkantajia löytyy joukkueesta laajalta rintamalta.
Lahen Pojat JS – Jäppärä 2-0 (1-0)
1-0 Säilä
2-0 Ivanov
Kokoonpanossa: K.Koistinen; Paunonen, Uhrman, Borgström, Alastalo, Leikas, Koivusaari; Säilä, Laitinen, Polvinen, T.Vuori, Makkonen; J.Koistinen, Nevalainen, Ivanov;
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.





