6.8 Lahen Pojat JS – Babylon X Uusimaa Cup
| Elokuu 6, 2010 | ||
| 19:30 | – | 21:00 |
Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelu Jalkarannassa kello 19:30 alkaen.
Lahen Pojat jatkaa perjantaina kilpakauttaan Uusimaa Cupin ottelulla. Lähes kahden kuukauden tauko virallisissa otteluissa päättyy, kun espoolainen Babylon X saapuu Jalkarantaan hakemaan jatkopaikkaa piirin Cup-kilpailussa.
Vierasjoukkue Babylon X pelaa 5. Divisioonan lohkossa 2, jossa se majailee ylemmässä keskikastissa. Joukkue antoi syyskauden alkajaisiksi myrskyvaroituksen Lahden suuntaan voittamalla tiistaina ensimmäisenn sarjaottelunsa lukemin 7-1.
Kaikesta huolimatta Babylonin riveistä tavoitettu puuhamies Reda Guerfi pitää joukkuettaan haastajana tulevassa ottelussa ”Odotan LPJS:n pojilta isoa haastetta. Tämänhetkinen sarjasijoitus oikeuttaisi paikkaan nelosessa ja Uusimaa Cupissa on kaatunut jo mm. kolmoseen todennäköisesti nouseva NouLa. Myös viime kaudella Läpärit tahkosi mainiosti niin Suomen cupissa kuin Uusimaa Cupissa”, tarinoi Guerfi, ja jatkaa ”lisänä vielä se tosiasia, että lahtelaisjengi on tottunut pelaamaan nurmella ja saa pelata matsin kotikentällään. Babylon sen sijaan pelaa pelinsä pääosin Espoon ja Vantaan hiekkalaatikoilla, joten nurmikokemusta ei viime vuosilta pojilla juuri ole.”
Mielenkiintoinen seikka ottelua ajatellen on se, että Babylonin riveissä pelaa useita lahtelaislähtöisiä pelimiehiä, ja se ei varmastikaan ainakaan latista espoolaisjoukkueen taisteluilmettä: ”meidän jengissä on laskujeni mukaan 9 lahtelaispalloilijaa, jotka eivät pääkaupunkiseudulle lähtönsä jälkeen ole virallisia pelejä Lahdessa pelanneet. On mahtavaa palata juurilleen haastavan ottelun merkeissä. Pelistä on informoitu myös Lahden tuttuja, joten toivottavasti saadaan hyvä kannustus kentän laidalle”, maalailee Guerfi, ja lupaa joukkueensa marssivan Jalkarantaan hyvällä asenteella, oikeanlaisella energisellä latauksella, sekä lahtelaissyntyisten näytönhalun kautta syntyneellä hurmoksella.
Lahen Pojat on pikkuhiljaa palaillut kesälaitumilta. Ennen Uusimaa Cupin ottelua on tilillä kaksi harjoitusmatsia, ja yhtä monta tappiota. Perhesyiden takia elokuun alun sivussa ollut valmentaja Pekka Rautio ei tappioista huolimatta ole huolissaan joukkueen iskukyvystä ottelun alla. ”Alla on kaksi ottelua, joista ensimmäisen teemana oli kokoontuminen, ja toisen teemana oli palauttaa mieliin vähän syöttötyöskentelyä ja muita alkapalloilun perusasioita, eikä otteluista saamani palautteen mukaan ole mitään syytä epäillä että oltaisiin jotenkin aikataulusta jäljessä.”
Raution mukaan perjantain otteluun ei kuitenkaan tule lähteä liian tyytyväisinä: ”Kyllä mä näkisin että tasainen ottelu tästä on tulossa. Viimeaikaiset tulokset ehkä levittää ennakkosuosikin viittaa hieman vierailijan harteille, mutta veikkaisin että lähes kahden kuukauden tauko virallisista peleistä takaa sen, että sinisetkin tulee peliin kovalla asenteella”, puhisee Rautio.
Lahen Poikien riveistä puuttuu varmuudella pelikieltoaan kärsivä Jarkko Valta, lomanviemä Petri Vuori sekä Petteri Tynninen. Muiden osalta kokoonpano selvinnee vasta lähempänä otteluaankohtaa.
Paluun pelikentille sen sijaan tekee nilkkavaivansa karistanut Jani Uhrman.
Ottelu paikasta Uusimaa Cupin puolivälieriin pelataan Perjantaina 6.8 Jalkarannassa kello 19:30 alkaen. Puolivälierässä voittajajoukkuetta vastaan muuten asettuu porvoolaisen Futuran A-junnut, joka on jo selvittänyt tiensä seuraavalle kierrokselle.
Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!
Lahen Pojat JS – FC Babylon X 5-0 (2-0)
1-0 Uhrman
2-0 T.Salo
3-0 T.Vuori (rp)
4-0 T.Vuori
5-0 Falk
Kokoonpano: Jokela; Makkonen, Uhrman, Leikas (Nevalainen), Juutilainen; Hämäläinen, Polvinen, T.Salo; T.Vuori (Ivanov), Säilä (Nyman)
Ottelun Kukko: Jani Uhrman
Lahen Poikien urakka Uusimaa Cupissa jatkuu puolivälierävaiheeseen lahtelaisten peitottua espoolaisen Babylon X:n tyylipuhtaasti lukemin 5-0 (2-0).
Ottelu alkoi suht tasaisissa merkeissä, molempien hakiessa vielä pelirytmiä ja muodostelmaansa kentällä. Babylon tuli alussa kovaa, ja pakotti Lahen Pojat virheisiin, joista seurasi muutamia puolittaisia maalipaikkoja.
Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin Vesijärven siniset kuitenkin pääsivät otteluun mukaan. Noin vartin pelin jälkeen Teemu Salo murtautuikin vahvasti espoolaisten alueelle, ja pakotti Babylon –puolustuksen kaatamaan hänet kentän pintaan. Vain tuomarin hellämielisyys tai sokeus esti rangaistuspotkun tuomitsemisen tilanteesta, josta varmastikaan kenelläkään muulla ottelua todistaneella ei ollut epäselvyyttä.’
Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Lahen Pojat avasi pelin, kun kapteeni Jani Uhrman puski sisään Nico Polvisen millintarkan kulman. Avausmaalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi yhä enemmän lahtelaisille Tero Vuoren ja Timo Säilän pitäessä vastustajan laitapakkeja pilkkanaan.
Hetki ennen ensimmäisen puoliskon loppua oivallisesti oikealla laidalla pelannut Timo Säilä nilkutti puujalkaisena vaihtoon. Hänet korvannut Lari Nyman pohjusti Teemu Salolle hyvän paikan pistää pallon päällään sisään aivan jakson loppuhetkillä.
Jos ensimmäinen puolisko päättyi lahtelaisittain hyvin, niin toinen alkoi vähintäänkin yhtä hyvin, kun Tero Vuori tälläsi tunnetulla varmuudellaan Babylonin käsivirheestä aiheutuneen rangaistuspotkun sisään. Lahen Pojat alkoi käyttää entistä voimakkaammin laitoja hyväkseen murtautuessaan Babylonin maalille, ja sieltä löytyikin aukot oivallisesti.
Kun toista jaksoa oli pelattu 10 minuuttia osui Tero Vuori toistamiseen, tällä kertaa hän tälläsi pallon verkkoon Niko Makkosen keskityksestä. Tero Falk viimeisteli vielä lukemiksi 5-0 yllättäen vastustaan maalivahdin hieman kauempaa.
Myös Babylon oli todella lähellä rikkoa kuparisen, kun maalille nousseen puolustajan laukaus kilpistyi maaliviivalla töröttäneen Makkosen päähän.
Lahen Poikien valmentaja Pekka Rautio oli tyytyväinen perjantain iltapuhteeseen. ”Pelattiin hyvä peli. Ei mitään loistoa, mutta kun saatiin koneet pyörimään, ei oikeastaan missään vaiheessa ollut epäselvyyttä siitä, kumpi ottelun tulee nimiinsä viemään”, kertaa Rautio ottelun kulkua, ja lisää: ”Tällä cupin pelillä oli hyvä aloittaa tauon jälkeen. Päästään vielä pureutumaan pelimme epäkohtiin ennen kuin sarjapelit taas starttaavat.”
Uusimaa Cupin puolivälierässä Läpärit kohtaa porvoolaisen Futuran A-juniorit vieraissa. Otteluajankohta varmistunee alkuviikosta.
Uusimaa Cupin 3. kierroksen otteluaika selvillä
Lahen Pojat jatkaa kesätauon jäljiltä otteitaan perjantaina 6.8, kun vastustajaksi Jalkarantaan saapuu Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelussa Babylon X -niminen yhdistelmä.
Babylon pelaa sekin 5. divisioonaa, tosin eri lohkossa kuin Läpärit.
Mielenkiintoisena lisämausteena ottelussa toimii se, että vierailijan riveissä pelaa huomattava määrä lahtelaistaustaisia futareita.
Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelu Lahen Pojat JS – Babylon X siis perjantaina 6.8 Jalkarannassa kello 19:30 alkaen.
Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!
Tilastonikkareille tiedoksi
Lahen Pojat kirmasivat miltei kahden kuukauden mittaiselle kesälaitumelle jo kesäkuun puolivälin tienoolla. Kaiken kaikkiaan sarjan alkupuolisko meni ihan tyydyttävästi, sillä nousijajoukkue majailee sarjan kärkisijalla vain kahden tappion rasittamana. Tämän hetken pahin kilpailija, RiSa, lymyää kolmen pisteen päässä. Heillä on kuitenkin vielä ottelu kuun lopulla, joten riihimäkeläiset saattavat vielä kiilata puolimatkan krouviin samaan pöytään Läpäreitten kanssa.
Yhteensä Lahen Pojat pelasi 11 ottelua kauden alkupuoliskolla.
Suomen Cup jäi yhden ottelun mittaiseksi, joukkueen kärsittyä kirvelevän pilkkukisa-tappion kolmosen Riihimäen Ilvestä vastaan.
Piirin Uusimaa Cupissa sen sijaan on lahtelaiset vielä vahvasti mukana. Toisen kierroksen ottelussa kaatui nelosessa nousua kärkkyvä Nouseva Laaka Järvenpäästä, ja kolmannen kierroksen vastus tulee joko 6.- tai 5.divisioonasta, riippuen miten mahdollisten vastustajien keskinäisessä ottelussa käy tänään 23.6.
Alkukauden ehdottomia kohokohtia ovat Vesijärven sinisten vinkkelistä olleet 6-0 murskajaiset silloisessa kärkiottelussa KP-75:ta vastaan, tiukka taisteluvoitto Porvoossa Akilleksen vieraana sekä jatkopaikan lunastaminen Uusimaa Cupin 2. kierroksella.
Tappio-otteluita Järvenpäässä ja Loviisassa taas ei mielellään muistella, vaikka ne ikävästi muistuttaakin olemassaolostaan merkintöinä tappiosarakkeessa.
Lahen Poikien maalipörssiä johtaa tällä hetkellä laitaväkkärä Tero Vuori, joka on tähän mennessä viimeistellyt 8 osumaa. Hyvää taustatukea antavat keskikentän Teemu Salo viidellä, ja Jarkko Valta kolmella osumallaan. Merkillepantavaa on, että kukaan kärkimiehistä ei ole vielä toistaiseksi päässyt tasaisen maalitehtailun makuun, mutta ehkäpä kesätauon aikana loukkaantumiset saadaan karistettua ja kärjetkin löytävät maalivireensä.
Ainoastaan Tero Vuori on esiintynyt kauden jokaisessa 11 ottelussa. Kaikki 9 sarjaottelua on Vuoren lisäksi plakkarissa Ville Jokelalla, Niko Makkosella ja Aleksei Ivanovilla.
Kauden parasta Läpäripelaajaa etsivä Kukkopörssi on tähän asti ollut miltei yhden miehen show’ta. Jokaisessa ottelussa valittavan Ottelun Kukko -tittelin on pokannut viidesti vahvan kevätkauden pelannut Jarkko Valta. Tälle kaudelle Reippaan viirut Vesijärven siniseen vaihtanut Lari Nyman peesaa lähimpänä uhkaajana kahdella maininnalla. Yhden maininnan miehiä ovat Teemu Salo, Ville Jokela, Tero Vuori sekä Nico Polvinen.
Tilastoista vielä sen verran, että Jarkko Vallan kontolle Loviisassa osunut ulosajo oli Lahen Poikien seurahistorian ensimmäinen. 33 virallista ottelua kerkesi mennä siis täydellä miehityksellä, ennen kuin Vesijärven sininen näki punaista.
Joukkueen tilastoja kokonaisuudessaan voi kurkistella TÄÄLLÄ (lahenpojat.com)
Sarjataulukko taasen löytyy TÄÄLTÄ (resultcode)
Sarjaottelut jatkuu Läpäreitten osalta 13.8, jolloin Jalkarantaan saapuu putoamista vastaan taisteleva Orient United. Uusimaa Cupin 3. kierroksen ottelu kuitenkin sijoittunee vielä tähän väliin. Todennäköisin otteluaika on heinä- ja elokuun vaihteessa, mutta tarkempaa tietoa, kun sitä selviää, löydät tietysti seuraamalla näitä sivuja.
Lahen Pojat kiittää kannattajiaan ja tukijoitaan onnistuneesta kevätkaudesta. Tervetuloa seuraamaan ‘yllättävän hyvää alasarjafutista’ myös syssymmällä.
Loviisasta tuomisiksi taas nöyryyttävä tappio
Lahen Pojat kärsi kevätkauden viimeisessä ottelussaan Loviisassa nöyryyttävän tappion lukemin 4-0 (1-0).
Ottelusta ei jää paljoa jossiteltavaa, vaan kotijoukkue vei kenttätapahtumia, ja ansaitsi voittonsa.
Tappiosta huolimatta Lahen Pojat jatkaa kesätauolle lohkonsa piikkipaikalla.
Kevätkierros huipentuu Loviisassa
Lahen Pojat pelaa viimeisen ottelunsa ennen kesätaukoa vieraissa FC Loviisaa vastaan.
Viime kaudelta tuttu kilpakumppani sytyttää varmasti, sillä Läpäreiden saldo ei keskinäisissä otteluissa ole kovinkaan mairitteleva.
Ottelu alkaa Loviisan keskuskentällä klo 19:30. Joukkueen bussi starttaa urheilutalolta klo 17:30 ja mukaan mahtuu myös kannattajia.
Hinta on totuttuun tapaan 10 euroa.
Lahen Pojat palasi vaikeuksien kautta voittokantaan
Läpärit palasi voittojen tielle perjantaina kukistettuaan Kellokosken Alun lukemin 4-3 (2-1).
Lahtelaiset näyttivät kirjaavan voiton nimiinsä helposti, siirryttyään pikaiseen tahtiin jo kahden maalin karkumatkalle.
KelA kuitenkin kiusasi Läpäreitä sinnittelemällä kerran tasoihin, ja lopuksi vielä iskuetäisyydelle maalin päähän. Täysin oikeutetusti pisteet kuitenkin lopulta jäivät Lahteen.
Lahe Poikien maaleista vastasi Tero Vuori, Jukka Koistinen sekä Teemu Salo, joka maalasi kahdesti.
Lahen Pojat hakee paluuta voittojen tielle
Lahen Pojat hakee vakaana puksuttanutta divarijunaansa takaisin raiteilleen sunnuntain tappiollisen Järvenpää-konttaamisen jäljiltä.
Vastustajaksi Jalkarantaan saapuu Kellokosken Alku, joka taas tarvitsee kipeästi pisteitä tehdäkseen pesäeroa putoamisviivaan.
Vitosdivisioonan ottelu Lahen Pojat – Kellokosken Alku Jalkarannassa Pe 11.6 kello 19:30 alkaen.
Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!
Otteluennakko
Uusimaa Cupin 3. kierros arvottu
Uusimaa Cupin 3. kierros on arvottu piirin toimistolla. Lahen Poikien vastustaja selviää otteluparista Kilo IF 1 – Babylon X.
Kilo IF pelaa tällä hetkellä kutosdivisioonaa. Babylon X taas on Läpäreitten tavoin viime kauden nousijoita vitoseen, ja majailee tällä hetkellä lohkon 2 ylemmässä keskikastissa.
Lahen Pojathan selviytyi kolmannelle kierrokselle peittoamalla nelosdivarissa pelaavan NouLan Järvenpäästä.
3. kierroksen otteluparien voittajat selviävät kilpailussa 8 parhaan joukkoon puolivälierä vaiheeseen.
Kaudella 2009 Lahen Pojat selviytyi Uusimaa Cupissa 8 joukkoon, jossa kohtaloksi koitui niukka 2-1 tappio kolmoseen noussutta Sibbo Vargarnaa vastaan.
Lahen Poikien voittokulku katkesi
Lahen Pojat koki ensimmäisen tappionsa tämän kauden sarjapeleissä, kun JäPS2 otti kärkikamppailun nimiinsä lukemin 3-1 (0-1).
Lahen Poikien ainokaisesta vastasi Ottelun Kukoksi nimetty Jarkko Valta. Kaunis vaparista sisään sijoitettu johto-osuma jäi kuitenkin laihaksi lohduksi JäPSin ryllätessä kolmella toisen jakson osumalla kiinni kolmeen sarjapisteeseen.
Voitolla JäPS kuroi Lahen Poikien sarjajohtoa kiinni, mutta lahtelaiset jatkavat silti keulilla 2 pisteen turvin.
Lahen Pojat pyrkii takaisin voittojen tielle tulevana perjantaina, kun Kellokosken Alku saapuu Jalkarantaan vitosen futiksen merkeissä. Ottelu alkaa kello 19:30.
Lahen Pojat kovan paikan edessä Järvenpäässä
Kärkiottelu kärkiottelun perään, ja sarjakärjen päänahka on se halutuin. Siinä lähtökohdat sunnuntai-illan otteluun JäPS2-Lahen Pojat JS.
Voitolla Läpärit kiskoisi eroa kärjessä entisestään, jo kahdeksaan pisteeseen. Kotivoitto ottelusta taas tietäisi Järvenpääläisten liimautumista kosketusetäisyydelle.
Ottelu Järvenpäässä Lukion tekonurmella alkaa kello 17:30. Ja aiemmasta tiedosta poiketen bussi ei matkaan lähde.














