19.8 Pelikaani – Lahen Pojat JS 1-5 (0-5) 6. div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille · Jätä kommentti
Kategoria: Tapahtumat 
Elokuu 19, 2009
19:1520:45

Sarjaottelu Hyvinkäällä kello 19:15 alkaen.


Otteluennakko:
Keskiviikkona matka jatkuu Hyvinkäälle, jossa paikallinen Pelikaani-porukka pyrkii pysäyttämään Läpäreitten marssin sarjan kärjessä Loviisan kanssa. Kotijoukkue on pelannut hyvin ailahtelevasti ja majailee sarjassa viidentenä. Pelikaani on voittanut 4 yhdestätoista käymästään kamppailusta, ja tappioita on kertynyt 7 kappaletta.
Ottelu pelataan keinoalustalla, joten vierasjoukkueella on edessään sopeutuminen uudelle alustalle pienen tauon jälkeen.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi 2-0 lahtelaisvoittoon. Ottelu pelattiin myöskin keinoalustalla Mukkulassa.

Lahen Poikien käskyttäjä Pekka Rautio ei ole varannut mitään ylimääräisiä vippaskonsteja otteluun, vaikka Myrskylä -matsin liki-katastrofaalinen ensimmäinen jakso kolkutteleekin vielä tuoreena takaraivossa. “Asenne, siinä on se avain”, sanoo Rautio, vihjaillen hieman Läpäreiden MyMy -ottelun ensimmäisen puoliskon vaikeuksiin. “Kyllä MyMy -matsi ja Loviisan nihkeä 1-0 -voitto AskU:sta kertoo sen, ettei ketään vastaan voi lähteä (takin)napit auki liikenteeseen. MyMy -matsin alkulämmittelyssä jo näki sen, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan”, tarinoi Rautio.
Tähän otteluun tullaan varmasti näkemään motivoitunut ja taisteleva Läpäri-nippu, joka ei varmastikaan halua päästää samanlaista lipsahdusta syntymään. “Joo, en usko että asenne tulee olemaan ongelma tässä ottelussa”
Lahen Pojat saa otteluun mukaan täyden 18 miehen nipun. Riveistä on poissa maalivahti Monte Halisen lisäksi puolustajat Suge Suojanen sekä Pete Vuori, ja hyökkäyksen/keskikentän osastolta Zico Polvinen ja IK Säilä. Puolustuksessa hääränneen Aaro Paunosen loppukausi on vaarassa polvivamman takia.

Ottelu pelataan siis Kankurin tekonurmella Hyvinkäällä, keskiviikkona 19.8 kello 19:15 alkaen.
(Bussi lähtee urkilta klo 17:15, tervetuloa mukaan (10e) )


Otteluraportti:
Taistelu taukosi Hyvinkäällä käydyssä Pelikaani -matsissa oikeastaan ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan. Tero Vuoren suoraan sisään livahtaneesta kulmapotkusta se alkoi, ja Tynde Tynninen antoi viimeisen 0-4 -niskalaakin kun pelikellossa oli vajaa vartti. Väliin mahtui maalit Tynniseltä ja Tero Falkilta.Tynninen kaunisteli vielä jakson lopulla lukemia yhdellä ja näin Läpärit porskuttivat tauolle murskalukemia enteilevässä 0-5 johdossa. Ensimmäinen jakso mentiin miltei totaalisesti Lahen Poikien määrätessä tahdin, kotijoukkueen joutuessa tyytymään pitkän pallon roiskimiseen ja pariin ilmoille tussahtaneeseen kaukolaukakseen.

Toisella jaksolla ei Läpäri-kärki porautunut ihan yhtä hyvin Pelikaani-puolustukseen, kuin ensimmäisellä, näin jäi myöskin murskajaiset viettämättä. Ehkä siinä myös koko kentän mitalta tapahtui pieni henkinen notkahdus, kun peli oli jo aikaisessa vaiheessa käytännössä taputeltu. Yksi todellinen kauneusvirhe kuitenkin vielä sattui, kun kotijoukkue pääsi tekemään lohdutusmaalinsa, ja rikkomaan varmoin ottein maaliaan vartioineen Anssi Torikan kuparisen. Tilannetta edelsi arviointivirheitä, pientä huolimattomuutta ja hitunen huonoa onnea.
Loppulukemiksi siis kirjattiin 5-1 lahtelaisvoitto, ja tärkeät kolme pistettä matkasi Lahteen. Kiitokset kotijoukkueelle siitä, että jaksoivat pelata loppuun asti, eikä mitään ylenpalttisia sukitusjuhlia nähty. Tynde Tynnisen hattutemppu oli muuten Lahen Poikien seurahistorian ensimmäinen.

Vesijärven sinisten valmentaja Pekka Rautio oli sekavin miettein ottelun jälkeen. “Hyvää oli se, että saatiin ottelu taskuun jo hyvissä ajoin, eikä jouduttu jännittämään loppuun asti, kuten esimerkiksi edellisessä kohtaamisessa keväällä, jossa lopullinen niitti nähtiin vasta toisella jaksolla”, sanoo Rautio, joka kuitenkin olisi mielellään nähnyt Läpäreiden ottavan nimiinsä myös toisen jakson. “Vaikea se on tietysti lähteä vetämään toista jaksoa samalla asenteella, kun taululla on 5-0 lukemat, mutta hieman ahnaampaa taistelua olisin joukkueelta toisella jaksolla toivonut”.
Nyt Lahen Poikien kahdessa viimeisessä ottelussa on nähty kaksi hyvää jaksoa, ja kaksi vähän heikompaa. MyMy -ottelussa ensimmäinen puolisko oli katastrofaalinen, ja toisella nakuteltiin neljä maalia Vesijärven sinisten toimesta, Pelikaania vastaan taas ensimmäisellä jaksolla syntyi viisi maalia, kun taas toisen vastustaja otti nimiinsä yhden maalin marginaalilla. “Nämä hyvät jaksot kun saataisiin yhdistettyä, niin voisi jo hymyillä vähän leveämmin”, myhäilee Rautio.

Ottelu oli ensimmäinen kolmen keinoalusta-ottelun putkesta, kun Lahen Pojat pelaa seuraavan ottelunsa evakossa Mukkulassa, ja sitä seuraavan ottelun rikospaikka on taas tämä samainen Kankurin tekonurmi Hyvinkäällä.

Seuraavan kerran Läpärit tositoimissa siis perjantaina 28.8 iltavalaistus-ottelussa Mukkulassa, kello 21:15 alkaen. Vastustajaksi tuolloin saapuu HaNa Oitista.

Pelikaani – Lahen Pojat JS 1-5 (0-5)
0-1 T.Vuori
0-2 Tynninen
0-3 Falk
0-4 Tynninen
0-5 Tynninen
1-5 Pelikaani

Kokoonpanossa: Torikka; Nevalainen, Borgström, Uhrman C, Juutilainen, Leikas, Alastalo; Laitinen, Jokela, T.Salo, T.Vuori, Valta, Makkonen, Ivanov; Tynninen, Falk, Koistinen, Hämäläinen;

Ottelun Läpäri: Tynde Tynninen (raati: Hovi, Mymy)

7.8 Lahen Pojat JS – Myrskylän Myrsky 4-1 (0-1) 6. div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille · Jätä kommentti
Kategoria: Tapahtumat 
Elokuu 7, 2009
19:3021:00

Sarjaottelu Jalkarannassa kello 19:30 alkaen.


Otteluennakko:
Lahen Poikien seikkailut Uudenmaan Kutosessa saavat jatkoa perjantaina, kun Myrskylän Myrsky vierailee Jalkarannan vehreällä areenalla. Lahen Pojat taistelevat noususta lohkon kärjen tahdissa, kun taas Myrsky majailee irtautuneen kärkikolmikon takana viidentenä.

MyMylle tämä on ensimmäinen ottelu sitten juhannuksen jälkeisen HaNa -tasurin. Puuhamies Niko Fabritiuksen mukaan “kesäloma” on vietetty rauhassa treenaillen ja akkuja lataillen. Edellisestä ottelusta ehtinyt vierähtää jo miltei puolitoista kuukautta. Tämä ei kuitenkaan Fabritiusta huoleta, ja hän kertookin joukkueensa valmistautuvan otteluun normaaliin tapaan, eli mitään peruutteluita tai kilpikonnapuolustuksia ei Jalkarannassa tulla näkemään. Loppukaudeksi myrskyläläiset ovat asettaneet tähtämensä lohkon neljänteen sijaan. Joukkuetta ei kesätauon aikana ole vahvistettu, ja Fabritius toteaakin hieman leikkisään sävyyn yhden syksyn päätavoitteista olevan, että jokaiseen matsiin saataisiin täysi miehitys mukaan. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi 4-0 lahtelaisvoittoona keväällä Myrskylässä.

Lahen Pojat jatkaa kuumeisesti nousun havittelua. Eli taas olisi kolme pistettävä napsittava, jottei kärki karkaa. Valmentaja Pekka Rautio on luottavainen joukkueensa iskukykyyn. “Vaikka selkeässä ennakkosuosikin asemassa ei mihinkään suurempiin maalijuhliin ollakaan kyetty, on yhtä kompastusta lukuunottamatta budjetoidut pisteet napsittu rutiinilla”, sanoo Rautio.
Lahen Pojat porskutteleekin muikeassa tappiottomien otteluiden putkessa, sillä huhtikuisen HPS -tappion (Suomen Cup 3. kierros, 0-2) jälkeen on Läpärit tahkonnut 12 virallista ottelua tappiotta (10 voittoa, 2 tasapeliä).
Oma panoksensa voittokulun jatkumiselle on varmasti hyökkääjä Jampe Koistisella. “Juustilan Kris Boyd” lymyilee viidellä osumallaan jaetulla kärkisijalla Lahen Poikien sisäisessä maalipörssissä. Mielenkiintoinen seikka tässä on se, että Koistinen ei ole viimeistellyt yhtän maaleista kotiottelussa. Mies itse ei tästä kuitenkaan mitään taakkaa ota kannettavakseen. “Kyllä se kotonakin kolahtaa kun on kolahtaakseen, pääasia että maaleja tulee, ja joukkue menestyy”, kiistää Koistinen väitteet roikkuvasta apinasta selässään. Näinköhän Jampe nyt osuisi myös kotona?
Lahen Pojat saa otteluun täyden 18 miehen ryhmän. Poissaolollaan loistavat varmuudella maalivahdit Anssi Torikka ja Monte Halinen, Pete Vuori, Tempo Salo sekä polvensa loukannut Aaro Paunonen.

Ottelu pelataan Jalkarannassa perjantaina 7.8 tuttuun Läpäri-aikaan klo 19:30 alkaen.
Tervetuloa kannustamaan Läpärit liitoon!

Otteluraportti:
Ottelu MyMyä vastaan starttasi vahvassa lahtelaispainostuksessa. Pallonhallinta oli selkeää, ja MyMyllä oli vaikuksia tunkeutua edes Lahen Poikien kenttäpuoliskolle. Tietynlainen terävyys kuitenkin puuttui pelitilanteista ja maalinedustalta, eikä Läpärit onnistuneet muuttamaan hallintaansa tehoiksi. MyMy tarjosikin ennen taukoa shokkihoitoa lahtelaisille, kun Lahen Poikien puolustuksen ja maalivahdin avustuksella myrskyläläiset pääsivät tuulettamaan 0-1 johtoa.

Tappiotilanne ei lahtelaisia kuitenkaan lannistanut, vaan silmään lyötiin isompaa vaihdetta. Hyvin nopeaan tahtiin lukemat saatiinkin postiivisen puolelle, kun ensin Juhis Hämäläinen, ja sitten Tero Vuori siirsivät Läpärit rinnalle ja ohi. Ili Jokelan tällätessä pallon alanurkkaan katkesi Myrskyn ranka lopullisesti, vaikka maalin takaa-ajoasemassa pystyivätkin parilla erikoistilanteella näennäisesti lahtelaisjohtoa uhmaamaan. Ale Ivanov kaunisteli lukemat vielä 4-1:een, vaikka totuuden nimissä kenttätapahtumiin viitaten on mainittava, että eipä hieman ronskimmatkaan voittolukemat olisi kummoinen oikeusmurha ollut.

Valmentaja Pekka Rautio oli huojentunut loistavan toisen jakson jälkeen. “Kyllähän siinä tauolla kävi vähän väristyksiä selkäpiissä” sanoo Rautio, ja lisää “Onneksi kuitenkin saimme tilanteen normaaliksi heti toisen jakson alussa, muuten olisi voinut tulla hikinen ilta”.

Tärkeät kolme pistettä siis lopulta jäi Lahteen.

Lahen Pojat JS – Myrskylän Myrsky 4-1 (0-1)
0-1 MyMy
1-1 Hämäläinen
2-1 T.Vuori
3-1 Jokela
4-1 Ivanov

Kokoonpanossa: Makkonen; Suojanen, Borgström, Uhrman C, Alastalo, Leikas; Säilä, Jokela, Valta, Juutilainen, Laitinen, T.Vuori, Polvinen; Koistinen, Falk, Hämäläinen, Tynninen, Ivanov

Ottelun Läpäri: Lazy Laitinen (raati: ‘under the bridge’ Nevalainen

« Edellinen sivu