12.6 Lahen Pojat JS – FC Loviisa 0-0 (0-0) 6. div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille · Jätä kommentti
Kategoria: Tapahtumat 
Kesäkuu 12, 2009
19:3021:00

Sarjaottelu Jalkarannassa kello 19:30 alkaen.


Otteluennakko:
“Kevätkierros” alkaa Läpäreiden osalta painua kohti loppuaan, ja on aika toiseksi viimeisen sarjaottelun ennen puolimatkan krouvia.  Vaikka jaossa onkin parhaimmillaan “vain” tutut kolme pistettä, on tämän kyseisen ottelun merkitys paljon suurempi sen molemmille osapuolille. Kyseessä on nimittäin lohkon ennakoitu kärkikamppailu Lahen Poikien ja FC Loviisan välillä. 
Kuten alunperin olikin ennakoitu, on molemmat joukkueet myös pitäneet kutinsa melko hyvin. Lahen Pojat johtaa lohkoa saalistettuaan 6 ottelusta 16 pistettä, Loviisa taas on kolmantena 10 pisteellä, kuitenkin kaksi ottelua vähemmän pelanneena.
Vaikka tämän ottelun voitto ei mitään vielä ratkaisekaan, on asetelmat kutkuttavat. Tarjotaanhan voittajalle kuitenkin tukeva jalansija loppukauden nousukahinoissa vitoseen.

Vastustaja FC Loviisa ei olekaan mikä tahansa kutosen porukka. Joukkue tahkosi vielä kesällä 2008 nelosdivaria Kaakkois-Suomen piirissä, mutta koko organisaation vaihdettua toimintansa Uudenmaan piirin hoiviin, joutuu edustusjoukkuekin hakemaan vauhtia pohjalta. Pohjalle ei kuitenkaan Loviisalais-leirissä ole tarkoitus jäädä kovin pitkäksi aikaa muhimaan, vaan tavoitteeksi on asetettu välitön sarjanousu.
Tavoitteen täyttämiseksi Loviisa on pyrkinyt valmistautumaan kauteen, ja sen jokaiseen otteluun, aivan kuten he valmistautuivat viime kaudella Nelosessa.
“Harjoituskaudella pyrittiin pelaamaan riittävän kovia harjoitusotteluita, ja se onnistui”, kertoo FC Loviisan leiristä tavoitettu joukkueenjohtaja Marko Perttilä. “Otteluiden osalta 2×30 peliaika ja vapaat vaihdot ovat ne suurimmat erot”, tähdentää Perttilä sarjaportaan säädöksien tuomia haasteita, ja lisää “Valmistautumisessa ei ole käytännössä mitään eroa, mutta taktiikassa on huomioitava yhdellä tuomarilla pelaaminen kolmen sijasta”, viitaten siihen, ettei paitsioansojen varaan kannata puolustustaktiikoitaan rakentaa.
Perttilä kertoo, että vaikka FC Loviisa lähti kauteen selkein nousutavoittein, niin yhtään joukkuetta ei lohkossa ole varaa aliarvioida, ja nimeää Lahen Poikien ohella muun muossa Jokelan Kisan nuoren porukan olleen mielestään odotuksia kovempi. FC Loviisahan on menettänyt kauden ainoat pisteensä juuri Jokelan vieraana.
Perjantain ottelusta Perttilä uskoo kovaa taistelua, johon molemmat joukkueet ovat hyvin latautuneita. “Ottelun voittaja saa varmasti etulyöntiaseman loppukaudeksi, eikä häviäjällä ole varaa minkäänlaisiin pistemenetyksiin”, sanoo Perttilä, mutta muistuttaa myös muiden joukkueiden vaarallisuudesta, “Ei kuitenkaan kannata aliarvioida lohkon muita joukkueita, ovathan molemmat tämän ottelun osapuolet jo kokeneet pistementyksiä”.

Vesijärven siniset lähtevät otteluun hakemaan hyvitystä Jalkaranta-avauksessa koetulle pettymykselleen. Toukokuun lopulla pelatussa ottelussahan hyvinkääläinen Ares-86 haki tasapelin Jalkarannan nurmelta Läpäreitten hallittua vahvasti kenttätapahtumia. Nyt samankaltaiseen lipsumiseen ei ole varaa, kun samaiselle tatamille astelee lohkon päävastustajaksi tituleerattu Loviisa.
“Kyllähän Ares-matsin pettymyksestä ollaan selvästikin päästy jo yli, sen osoitti kypsä esitys Askolassa”, sanoo Lahen Poikien päävalmentaja Pekka Rautio, viitaten viikon takaiseen AskU-otteluun, josta lahtelaiset ottivat selkeän 4-0 voiton. “Tämän ottelun merkitys lienee kuitenkin molemmille selvä, ja uskonkin kummankin osapuolen olevan erityisellä latauksella liikenteessä”, mainitsee Rautio, ja tähdentää että ottelu ei varmastikaan tule olemaan ihan perinteinen kutosdivarin vääntö. “Molemmat porukat pysyisivät varmasti tahdissa sarjaporrasta paria ylempänäkin, joten ennakoisin hyvin tasokasta ottelua. Toisaalta taas jännä nähdä, miten ylimääräinen lataus vaikuttaa otteluun”, sanoo Rautio.
Joukkueet pelasivat talvella Mukkulassa keskinäisen harjoitusottelun. Tuolloin Loviisa oli parempi lukemin 2-1.
“Ei tuota tulosta kannata tuijotella. Molemmat porukat olivat vasta kaivautuneet talviteloilta, ja varsinkin Läpäreille täysin uutena joukkueena tuo aika oli enemmänkin joukkueen yhteen hitsaamista, kuin mitään kuvioiden hiomista tai hienosäätöä”, vinkkaa Rautio, ja mainitsee tuon talvisen tuloksen kuitenkin alleviivaavan sitä tosiasiaa, että tähän otteluun on hyvin hankala nimetä ennakkosuosikkia.

Uudenmaan kutosdivarin seiskalohkon “kuolemankamppailu (osa 1.)”
siis perjantaina 12.6 Jalkarannassa.
Ottelu alkaa totutusti kello 19:30. tervetuloa kannustamaan Vesijärven siniset voittoon!


Otteluraportti:
Jalkarannassa n. 50 päisen ennätysyleisön todistama kutosdivarin kärkiottelu oli odotettuun tyyliin sekä tasainen, että hyvätasoinen. Tiukka 60 minuuttinen ei pystynyt erottamaan parempaa näistä joukkueista, ja näin pisteet tasattiin lukemin 0-0.

Ottelussa oli alusta asti kärkiottelun tuntua, ja pallo tuntui liikkuvan mallikkaasti molempien joukkueiden toimesta. Ensimmäisellä jaksolla Vesijärven siniset olivat aavistuksen verran niskan päällä. Muutamaa oivallista maalipaikkaa lukuunottamatta pystyi vierasjoukkue kuitenkin pitämän puolustuksensa tiiviinä, ja lahtelaisten vaarallisemmat paikat jäivät näkemättä. Loviisakin pääsi pariin otteeseen hätyyttelemään lahtelaispuolustusta, mutta mitään vakavampaa eivät onnistuneet maalivahti Monte Halisen maalille järjestämään.
Tauolla Loviisa varmaankin löysi jonkinlaisen kärmeskeiton reseptin, sillä joukkue pystyi jatkuvasti luomaan vaarallisia hyökkäyksen tynkiä kohti lahtelaispäätyä, pariin kertaan aiheuttaen jopa pienimuotoista paniikkia boksissa. Vähän niinkuin lahtelaiset ensimmäisellä jaksolla. Toki lahtelaisillakin oli pari hyvää paikkaa toisella jaksolla, mutta lopputulos 0-0 kielinee hyvinkin pitkälti siitä, ettei kumpikaan joukkueista maalinteossa onnistunut.

Vaikka kumpikaan joukkueista ei tasapeliä lähtenyt peruuttelemaan, niin molemmat ovat varmastikin tyytyväisiä siitä, ettei vastustajakaan saanut tästä ottelusta kolmen pisteen etua loppukautta ajatellen. Tasatulos tosin tietää myös sitä, että Jokelan Kisallakin saattaa vielä olla sanansa sanottavana lohkon kärkikahinoissa. 

Lahen Pojat JS – FC Loviisa 0-0 (0-0)

Kokoonpanossa: Halinen; Jokela, Uhrman C, P.Vuori, Borgström, Juutilainen; Laitinen, Valta, T.Salo, T. Vuori, Polvinen; Hämäläinen, Tynninen, Falk, Koistinen
Käyttämättömät vaihtomiehet: Makkonen, Nevalainen, Säilä
Ottelun Läpäri: Tempo Salo (raati: tonneli, hovi, tero)

5.6 Askolan Urheilijat – Lahen Pojat JS 0-4 (0-2) 6. div.

Huhtikuu 15, 2009 by krille · Jätä kommentti
Kategoria: Tapahtumat 
Kesäkuu 5, 2009
19:1520:45

Sarjaottelu Monninkylässä, Askolassa kello 19:15 alkaen.


Otteluennakko:

Lahen Poikien taival kutosessa jatkuu perjantaina Askolassa, jossa joukkue pyrkii palaamaan voittokantaan Askolan Urheilijoiden kustannuksella. Aresta vastaan tahkottuun tasuriin on jo haettu lohtua voitolla Uusimaa Cupista, ja nyt olisi tarkoitus unohtaa viimeisetkin rippeet tuosta lipsahduksesta.

Jos Uusimaa Cupin peliin Vantaalle oli vaikeuksia saada vaihtomiehiä mukaan, on tilanne nyt aivan päinvastainen, sillä saatavilla olevista pelaajista puuttuvat vain Zico Polvinen ja Suge Suojanen. Tämä jättää valmentaja Pekka Raution positiivisen ongelman eteen. ”Kyllähän tässä on pakkaa mistä valita”, myhäilee Rautio ja pohtii, ”vaikka katselis miten päin tahansa, niin kovia jätkiä jää avarin ulkopuolelle, jopa kokoonpanon ulkopuolelle”.
Tässä ottelussa Läpäreillä onkin lähes pakkovoiton paikka, sillä pahin haastaja FC Loviisa antoi myrskyvaroituksen tulevan viikon kohtaamista ajatellen rusikoimalla MyMyn peräti 9-0. ”Kyllähän tää koko alkukausi on ollut vain valmistautumista tuohon Loviisa-otteluun” paljastaa Rautio. ”Sehän tästä sitten haasteellisen sarjan tekeekin, kun ne muut matsit pitäisi sitten hoitaa siinä välissä, eikä lipsahduksia saisi sattua niin kuin meille Jalkarannassa, ja Loviisalle Jokelassa”, kertoo Rautio viitaten siihen, ettei takki auki ole varaa lähteä yhteenkään otteluun.

Vastustaja Askolan Urheilijat on totutusti ollut hyvin fyysinen ja kovaa loppuun asti pelaava joukkue, eikä ole odotettavissa että joukkue nytkään mitään ilmaiseksi antaisi. Lohkossa AskU lymyilee toiseksi viimeisenä. Joukkue on neljässä pelaamassaan ottelussa saalistanut ainoastaan yhden pisteen. Niin oli tosin Areskin ennen Läpäreitten edellistä sarjaottelua, joten se sarjataulukkoihin tuijottelusta.

Askolan Urheilijat siis isännöi Lahen Poikia perjataina 5.6 Monninkylän nurmella kello 19:15 alkaen.


Otteluraportti:
Vesijärven siniset palasivat voittokantaan nappaamalla selkeän voiton Askolan Urheilijoiden vieraana. 4-0 voitto, ja tapa jolla se tuli, ei jättänyt selittelyille sijaa, kun Lahen Pojat kohentelivat asemiaan lohkon nousukamppailussa.

Ottelun ensimmäinen jakso oli ehkä yksi ehjimmistä Läpäri-esityksistä, jota varjosti vain maalittomuus. Rehellisyyden nimissä vastustajan maaliin olisi pitänyt kolista muutakin kuin Juhis Hämäläisen ja Tero Falkin osumat, mutta hieman huonon onnenkin säestämänä nuo jäivät ensimmäisen jakson ainokaisiksi. Pallo kyllä siirtyi erinomaisesti lahtelaiselta toiselle, ja tilanteita saatiin luotua reilusti, mutta lisäosumia ei ensimmäisellä puolituntisella nähty.

Toinen jakso mentiin myös hyvin lahtelaisväritteisesti, ja vasemman laidan taituri Tero Vuori lisäsikin johdon 3-0:aan.
AskU sai ottelun aikana otetta ainoastaan, kun Lahen Pojat rupesivat pyörittämään vaihtorulettia oikein urakalla toisen jakson kääntyessä loppupuoliskolleen, ja ote kirposi hetkeksi. Rivit saatiin kuitenkin nopeasti taas kuntoon, ja IK Säilä viimeisteli loppulukemiksi 4-0.

Valmentaja Pekka Rautio oli ottelun jälkeen mielissään esityksestä, vaikka pari lisäosumaa olisikin ollut ihan tervetullutta extraa. Rautio piti kuitenkin ensimmäisen jakson esitystä jopa loisteliaana, ja joukkueiden tasoeron tulleen kyllä selvästi esiin ottelun aikana. “Tämän matsin siivin voi kyllä lähteä Loviisaa vastaan luottavaisin mielin”, sanoo Rautio viitaten viikon päässä siintävään kevätkauden kliimaksiin.


AskU – Lahen Pojat JS 0-4 (0-2)

0-1 Hämäläinen
0-2 Falk
0-3 T.Vuori
0-4 Säilä

Kokoonpanossa: Halinen; Jokela, Uhrman C, P.Vuori, Borgström, Paunonen, Alastalo; T.Salo, Valta, Juutilainen, T. Vuori, Laitinen, Säilä, Nevalainen; Koistinen, Hämäläinen, Falk;
Ottelun Läpäri: Jake Valta (raati: Hovi)

« Edellinen sivu