18.9 KP-75/SaPo – Lahen Pojat JS 5.div
| Syyskuu 18, 2010 | ||
| 15:00 | – | 17:00 |
5. divisioonaa Keravalla kello 15 alkaen.
Kauden kääntyessä ehtoopuolelle taistelu sijoituksista kiristyy. Lauantaina Kärkipaikkaa saalistava Lahen Pojat matka Keravalle, jossa vastaan asettuu sarjapaikkansa puolesta taisteleva KP-75/SaPo (Savion Pojat).
SaPo aloitti kautensa pirteästi, ja joukkueitten kohdatessa edellisen kerran oli kyseessä kärkiottelu keravalaisten pidellessä hallussaan sarjan toista sijaa. Ottelu päättyi lahtelaisvoittoon tennislukemin 6-0, ja sittemmin on Savion Poikien tahti muutenkin hieman laantunut, ja joukkue taistelee vielä tosissaan pitääkseen paikkansa 5. divisioonassa.
Joukkue onkin noussut vahvasti pitämään kiinni paikastaan, siitä hyvänä osoituksena Loviisasta edellisessä ottelussa haettu 2-2 tasapeli. Saavutus, jonka arvo ainakin Lahen Poikien leirissä tunnetaan hyvin, onhan Loviisa ollut varsinainen kompastuskivi koko Läpäreitten lähes 2-vuotisen kilpahistorian ajan.
Lahen Pojat on sarjan kakkospaikalla, 2 pistettä sarjakärki Akillesta perässä. Läpäreillä on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna, joten voitolla lahtelaiset pitäsi ohjakset käsissään suoraa nousua ajatellen.
Edellisessä ottelussa kärsitty kirvelevä kotitappio juuri Akillekselle on nyt toivon mukaan sysätty syrjään, ja joukkueen fokus on täysin kolmen pisteen pottien napsimisessa jäljellä olevista neljästä ottelusta.
Lahen Pojat pääsee matkaan varsin ehjällä kokoonpanolla, sillä vain puolustuspään Teemu Leikas ja Ossi Alastalo, keskikentän Matias Heinonen, sekä hyökkääjistä Petteri Tynninen, Tero Falk sekä Aleksei Ivanov puuttuvat vahvuudesta.
Lahen Poikien valmentaja Pekka Rautio odottaa Keravalla vaikeaa ottelua. “Sarjapaikastaan taisteleva SaPo on varmasti täysin erilailla sotajalalla kuin se jonka näimme kesällä Jalkarannassa. Mitään ei varmastikaan tulla saamaan helpolla, sen osoittaa jo keravalaisten hakema piste Loviisasta”, ynnäilee Rautio. Hänellä on kuitenkin täysi luotto siihen, että lahtelaiset lähtevät kolmea pistettä rikkaampina kotimatkalle. “Viime pelissä Akillesta vastaan ei pelattu huonosti, vaikka takkiin lopulta tulikin. Jos saadaan sama ilme päälle lauantaina Keravalla, niin vaikeaa tulee kotijoukkueella olemaan”, päättää Rautio puheenvuoronsa.
KP-75/SaPo – Lahen Pojat JS 0-5 (0-4)
0-1 T.Salo
0-2 T.Salo
0-3 Polvinen
0-4 T.Salo (rp)
0-5 Valta
Kokoonpanossa: Jokela (Torikka); Nyman, Uhrman (c), P.Vuori, Juutilainen; Laitinen (Säilä), Hämäläinen, Valta (Nevalainen), Polvinen (Makkonen), T.Vuori (Löyttynen); T.Salo (Koistinen)
Ottelun Kukko: Teemu Salo
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.








