17.6 Riihimäen Ilves3 – Lahen Pojat JS 0-2 (0-1) 6.div.
| Kesäkuu 17, 2009 | ||
| 19:30 | – | 21:00 |
Sarjaottelu Riihimäellä kello 19:30 alkaen.
Otteluennakko:
Lahen Pojat pelaavat viimeisen ottelunsa ennen kesätaukoa keskiviikkona Riihimäellä. Se, kuinka ansaittu kesätauko tulee olemaan, ratkeaa hyvin pitkälti tässä ottelussa. Voittoa Vesijärven siniset lähtevät ehdottomasti metsästämään, jotta tauolle voidaan vetäytyä hyvillä mielin, oikeastaan vain Ares -tasapelin kaivellessa ikävänä muistona takaraivossa.
Voiton eteen on kuitenkin vielä jaksettava tehdä yhden ottelun mitta nöyrää duunia. Läpäreitä ottelussa isännöi Riihimäen Ilveksen kolmosporukka, joka aloitti sarjan rytinällä, mutta on sittemmin valunut hieman kärjen alapuolelle. Ulkona nousukamppailusta riihimäkeläiset eivät kuitenkaan ole, sillä pelit kärjessä killuvia Läpäreitä ja FC Loviisaa vastaan saattavat vielä muuttaa asetelmia.
Läpärit lähtee otteluun sekä luottavaisena, että Loviisa -tasapelin suututtamina. Olihan tuossa ottelussa puolin ja toisin ratkaisun paikat, ja puolin ehkä jopa hieman paremmat. Se peli on kuitenkin jo pelattu, ja nyt on aika latautua tähän kevätkierroksen viimeiseen otteluun.
Läpäri-luotsi Pekka “hape” Rautio uskoo lahtelaisten löytävän ratkaisun avaimet Ilvestä vastaan.
“Vaikka pelattiinkin hyvä peli Loviisaa vastaan, niin varmasti monelta jäi pikkasen hampaankoloon tuosta ottelusta”, sanoo Rautio viitaten siihen, että vaikka sarjataulukon suhteen voitto olisi toki maistunut, niin ehkäpä joukkue sai tuosta ottelusta hieman ylimääräistä kimmoketta tähän kevätkauden viimeiseen sarjakamppailuun. “Mikäänhän ei muuttunut tässä sarjassa: lipsahduksiin ei edelleenkään ole varaa, sillä Loviisa ei varmasti tule paljoa pisteitä pudottelemaan. Tasurin myötä myös Jokela pääsi hengittämään niskaan, ja tuo varmasti vielä oman mausteensa loppukauden vääntöihin”, toteaa Rautio.
Läpärit siis johtaa sarjaa kerättyään 7 ottelusta 17 pistettä. Loviisalla on tosin mahdollisuus nousta kahden rästipelinsä ansiosta tasapisteisiin lahtelaisten kanssa.
Läpärit saa taas jalkeille täyden 18 pelaajan nipun. Edellisessä ottelussa loukkaantunut vasemman laidan kiituri, Tero Vuori, loukkasi nilkkansa ja on sivussa ottelusta. Samoin poissa ovat Suge Suojanen, Zico Polvinen, Monte Halinen sekä Leizi Laitinen.
“Poissaolijoiden joukossa on toki kovia pelimiehiä, mutta tämä antaa erinomaisen mahdollisuuden muille pelaajille nousta ratkaisurooleihin”, sanoo Rautio katsellen käytettävissä olevien pelaajien listaa. “Vaikka jonkinlainen permanentti avaukseen onkin löytynyt, ei mikään ole kirkossa kuulutettua ennen kuin kokoonpano julkistetaan. Kilpailutilanne on mielestäni vain hyväksi joukkueelle, ja vähäisemmälle peliajalle jääneiltä pelaajilta löytyy varmasti nälkää näyttää osaamistaan kentällä.”
Riihimäen Ilves 3-Lahen Pojat JS siis Peltosaaren nurmella keskiviikkona klo 19:30 alkaen.
Joukkueen bussi starttailee Urheilutalolta kello 17:30, mukaan mahtuu myös seuran kannattajia. Matkan hinta on 10e.
Otteluraportti:
Eipä järjestäneet Lahen Pojat ilotulitusta tai maalitalkoita sarjatauon kunniaksi. Sen verran kuitenkin tekivät, että tärkeät sarjapisteet matkasivat Lahteen, ja eipä tuosta voittajasta lopulta ollut suurtakaan epäselvyyttä.
Ottelu alkoi lahtelaisittain hieman haparoiden, olihan rotaation pyörre kuitenkin myllyttänyt läpi Läpäri-nipun, ja lähes koko avauskokoonpano oli uudessa uskossa Loviisa-otteluun verrattuna. Kotijoukkue pääsikin pariin otteeseen puolittain ahdistelemaan lahtelaismaalia, mitään vaarallisempaa ei kuitenkaan Ilves saanut kehiteltyä. Lahtelaiset taas pääsivät minuutti minuutilta paremmin otteluun mukaan, ja Jampe Koistinen tälläsikin keltapaidoissa pelanneet siniset maalin karkumatkalle ensimmäisellä jaksolla.
Toisella jaksolla peliä käytiin hyvinkin Läpäri-merkkisesti, eikä kotijoukkueella ollut yhtä puolittaista läpiajoa lukuunottamatta paikkoja. Lahtelaiset sen sijaan myllyttivät kohti riihimäkeläis-maalia, ja oli suoranainen ihme, ettei maalisaldo karttunut enempää kuin yhdellä täysosumalla. Maalista vastasi Tynde Tynninen.
Lukemien puolesta siis hyvin rutiininomainen voitto Läpäreille. Kenttätapahtumien valossa olisi toki suonut pari lisämaaliakin pitkän taipaleen “viisnelosta” matkanneille vierailijoille.
Kotijoukkueelle ominaista oli kovat otteet kentällä, ja aavistuksen liian myöhään. Virallisesti peli oli kuitenkin siisti, sillä tuomari piti käsittämättömästi laput taskussa, vaikka kelu-harkintaa vaatineita tilanteita oli useampiakin. No, pahemmilta loukkaantumisilta onneksi kuitenkin vältyttiin, ja mitään turhia kuumenemisiakaan ei liiemmin kentällä lopulta nähty.
Läpäri-valmentaja Pekka Rautio oli ottelun jälkeen tyytyväinen pisteeseen ja peliesitykseen, mutta toivoisi Vesijärven sinisten pian löytävän myös maalivireen. “Jos tämä lohko ratkaistaan maalierolla, niin näillä virkamiesvoitoilla ei pitkälle pötkitä.”.
Riihimäen Ilves3 – Lahen Pojat JS 0-2 (0-1)
0-1 Koistinen
0-2 Tynninen
Kokoonpanossa: Makkonen; Paunonen, Uhrman C, P.Vuori, Alastalo, Leikas, Borgström; Nevalainen, T.Salo, Juutilainen, Säilä, Valta, Jokela, Ivanov; Koistinen, Falk, Tynninen, Hämäläinen;
Ottelun Läpäri: Tynde Tynninen (raati: T.Vuori)
Otteluraportti tulossa…
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.





