17.1 Lahen Pojat JS – NouLa, Suomen Cup
Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu Mukkulassa klo 21
Lahen Pojat aloittaa pelinsä maanantaina, kun Mukkulan himmeissä iltavaloissa vastustajaksi saapuu Nouseva Laaka Järvenpäästä.
NouLa nousi kauden 2010 päätteeksi kolmoseen dominoituaan koko kauden nelosen lohkoaan. Järvenpääläis-rykelmä on Läpäreille tuttu vastustaja viime kaudelta, jolloin joukkueet kohtasivat Uusimaa Cupin ottelussa lahtelaisten ollessa tuolloin vahvempia 2-1 lukemin. Kyseisen ottelun perusteella ei kuitenkaan ole syytä laskeskella minkäänlaisia yhtälöitä, sillä pelasihan molemmat joukkueet ilmeisen varamiehisinä sarjakauden tiimellyksessä, ja lisäksi Vesijärven siniset sai vielä toisen maaleistaan Uusimaa Cupin luonteeseen kuuluvasta ”tasoituspilkusta”.
Suomen Cupin luonteeseen taas kuuluu nykyään se, että kilpailu starttaa silloin, kun alasarjajoukkueet vasta keräilevät itseään hankien keskeltä. Tämän johdosta yllättäviäkin tuloksia saatetaan nähdä, jopa tässä kahden nousijajoukkueen välisessä väännössä.
Lahen Poikien pelaajatilanne on melko sekava. Hyvää tilanteessa on se, että rinki on laaja ja laadukas. Talvi on tuonut mukanaan enemmän kuin vienyt, ja tässä vaiheessa voisikin väittää että Läpärit ponnistaa (sarja)kauteen vahvempana kuin aiemmin. Huonoa tilanteessa on se, että joukkue ei ole ehtinyt vielä pelaamaan keskenään muuta kuin harjoitustantereella.
Aaro Paunonen Läpäreitten taustoilta kuvaa joukkueen tavoitteita seuraavanlaisesti: ”Ei tässä nyt oikeastaan mitään järkeä ole aloittaa Cupia tähän aikaan vuodesta, mutta vedetään nyt peli kerrallaan niin hyvin kuin tässä vaiheessa kyetään. Tosissaan toki lähdetään niin kuin jokaiseen otteluun, mutta mitään turhaa stressiä ei kyllä Cupista oteta”, ynnäilee Paunonen ja lisää: ”Kyllähän tämä ehdottomasti laskee Suomen Cupin arvostusta. Ensi vuonna kyllä harkitaan tarkkaan lähdetäänkö koko pelleilyyn mukaan”.
Lahen Poikien vanhoista sankareista poissa ovat varmuudella ylikuntoaan rauhoitteleva Tero Vuori ja Jarkko Valta. Uusia pelaajia virkaatekevän valmentajan Jani Uhrmanin käytettävissä on varmuudella 7 kappaletta. ”Ei tässä nipun niukkuudesta jää kyllä mikään kiinni. Eri asia sitten on miten hyvin uudet kaverit löytävät yhteyden kentällä. Onneksi kuitenkin avauskokoonpanon rungon saamme varmasti kasaan edelliskauden Läpäreistä, joten eiköhän tässä nyt NouLalle vähintäänkin tiukka iltapuhde tarjota”, kertoo Uhrman.
Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu Lahen Pojat JS – NouLa siis maanantaina 17.1 kello 21 alkaen Mukkulassa.
Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!
Lahen Pojat JS – NouLa 3-0 (0-0)
1-0 Matti Heinonen
2-0 Teemu Salo (rp.)
3-0 Jouni Laitinen
Kokoonpanossa: Jokela; Poutiainen (Jokelainen), P.Vuori, Matti Heinonen, Nyman; Matilainen, Lehtelä (Nevalainen); Laitinen, Salo, Matias Heinonen (Pelkonen); Kilpeläinen (Järvinen (Ivanov))
Käyttämättömät vaihtomiehet: Metso
Kukkoraati:
** Teemu Salo
* Matti Heinonen
Läpärit otti rankan iltapuhteen jälkeen lopulta selkeän 3-0 (0-0) voiton Suomen Cupin 1. kierroksella 3. Divisioonan NouLasta.
Lahtelaisten maaleista vastasivat topparin paikalla debytoinut Matti Heinonen, ja tutummat sankarit Teemu Salo sekä Jouni Laitinen.
Merkillepantavaa ottelussa oli se, että lahtelaisten kokoonpanosta löytyi yhteensä 9 uutta nimeä, joista avauskokoonpanoon mahtui peräti viisi kappaletta.
Lahtelaisittain ottelu alkoi hieman hapuilevissa merkeissä, mutta ottaen huomioon uusien pelaajien määrän avauskokoonpanossa tämä oli ihan odotettavissakin. Ottelun edetessä Läpärit sai kuitenkin koko ajan paremmin juonesta kiinni, ja ensimmäinen jakso oli lopulta tasaista taistelua, molempien joukkueitten päästessä vain puolittaisiin tekopaikkoihin. Jakson ainoana pöytäkirjamerkintänä oli puujalkaisen Lauri Kilpeläisen vaihtaminen Mikko Järviseen.
Ottelun toinen puolisko alkoi pienoisessa vierasjoukkueen hallinnassa, mutta kuten ensimmäiselläkin jaksolla, pääsi Lahen Pojat koko ajan paremmin ja paremmin ottelun syrjään kiinni. Avausmaalia saatiin odotella tunnin verran, kunnes Läpäri-paidassa debytoineen Henri Pelkosen vapari löysi boksiin nousseen, myöskin ensimmäistä peliään sinipaidassa pelanneen, toppari Matti Heinosen pään. Komea pusku sujahti verkon perukoille ja kotijoukkue siirtyi maalin etumatkalle.
Tästä moni varmaan odotti alkavan järvenpääläisten vimmatun takaa-ajon, mutta toisin kävi. Lahtelaiset saivat entistä enemmän keskialuetta haltuunsa, ja loi painetta sekä henkisesti, että fyysisesti väsähtäneen NouLan alueelle.
Kun hiekkaa oli valunut tiimalasissa lähes 80. minuutin verran, niittasi NouLan puolustaja läpiajoon itsensä survoneen Teemu Salon rumasti takaapäin maihin. Tuloksena oli rangaistuspotku, jonka Salo itse laukaisi varmasti ohi NouLa-vahdin, ratkaisten ottelun lopullisesti.
Kun haparoiden viheltänyt tuomari oli unohtanut, että Cupin ensimmäisillä kierroksilla pelataan 80 minuuttia täyden 90:n sijaan, oli Jouni Laitisella vielä aikaa kaunistella lukemia 3-0:n.
Ottelu sinänsä ei tarjonnut mitään jalkapalloilullisia hienouksia, mutta Lahen Poikien valmentaja Jani Uhrman oli selvästi ilahtunut joukkueen yleisilmeestä. “Jos avauskokoonpanossa on 5 uutta jätkää, jotka on treenannut joukkueen kanssa pari kertaa, ei mitään hirveän loistokasta esitystä voi odottaakaan. Voitto on kuitenkin se, mikä Cupissa merkitsee, ja lähtökohtiin nähden esityskin oli hyvä”, sanoo Uhrman, ja lisää: “On hyvä että cup osaltamme jatkuu, niin ei jää se sarjakauden odottelu niin pitkäksi. Ja veikkaismpa että toisella kierroksella olemme jo joukkueena asteen verran parempia”.
Suomen Cupin toisella kierroksella Läpärit kohtaa Espoolaisen HooGeen. Ottelun päivämäärää ei olla vielä sovittu, mutta 2. kierros tulee pelata 5.2 mennessä.
Kommentit
Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.
Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.












