11.5 Lahen Pojat JS – HooGee 1, 4.divisioona

Huhtikuu 15, 2011 by
Kategoria: Tapahtumat 

4. divisioonaa Mukkulassa klo 21 alkaen

Otteluennakko:

Lahen Pojat pyrkii takaisin pisteitten
syrjään HooGeen kustannuksella

Lahen Pojat pyrkii tänään takaisin voittojen tielle Mukkulassa, kun vastustajaksi saapuu Suomen Cupista tuttu vastustaja HooGee Espoosta.
Cup-mittelö päättyi lahtelaisten 4-0 voittoon, joten espoolaisilla on varmasti jotain hampaankolossa Läpäreitten varalle. Lahen Pojat taas kärsi kirvelevän tappion lauantaina Vantaalla, ja hamuaa kurssiaan takaisin nousujohteeseen.

Lahen Pojat vei Suomen Cupin 2. kierroksella pelatun ottelun selkein ottein nimiinsä. Muistettava kuitenkin on, että nuo keskellä talvea pelatut ottelut eivät ole kovinkaan vertailukelpoisia kun joukkueet ovat vielä käymistilassa. HooGee tulee varmasti tosissaan taistelemaan pisteistä, sillä kolmesta ensimmäisestä ottelustaan espoolaisilla ei ole ensimmäistäkään pistettä kasassa, ja säilymisen kannalta hanojen olisi auettava jottei tule kiire syssymmällä.

Lahen Pojat saa helpotusta lauantaiseen miehistöpulaansa, ja saanee nimettyä kupongille täyden 18 pelaajan kokoonpanon.
Valmentaja Jani Uhrmankin päässee takaisin paikalleen penkin päähän, vaikka Vantaalla joutui uurastamaan täydet minuutit.

- Kyllähän nyt näyttää jo paremmalta. Lauantaina oli poikkeuksellisen huono säkä kun loukkaantumiset ja erinäiset tapahtumat estivät pääsyn matsiin puolelta joukkueelta. Ja miehistövaje sitten heijastui joukkueen taktiikkaan ja näkyi väsähtämisenä lopussa. Eiköhän tänään nähdä kovempi Lahen Pojat Mukkulassa, eikä pisteet täältä ainakaan helposti irtoa, uhoaa Uhrman.

Ottelu pelataan keskiviikkona 11.5 klo 21 alkaen Mukkulassa.
Tervetuloa seuraamaan yllättävän hyvää alasarjafutista!

 

Otteluraportti:

Lahen Pojat JS – HooGee 3-0 (0-0)

1-0 Valta (83)
2-0 Lassila (84)
3-0 Säilä (88)

Kokoonpanossa: Jokela; Poutiainen (85 Järvinen), Mäkelä, P.Vuori, Lassila (90 Uhrman); Valta (85 Ivanov), Juutilainen, Lehtelä (75 Nevalainen); Nyman (81 Säilä), Tero Vuori; Matias Heinonen (69 Matilainen) ;

Ottelun Kukot:

** Lassila
* Valta

Pisteet olivat tiukassa, mutta jäivät Lahteen

Lahen Pojat otti ansaitut kolme pistettä espoolaiselta HooGeelta lukemin 3-0 (0-0).
Ottelun ratkaisu nähtiin vasta loppumetreillä, kun Jarkko Valta onnistui uittamaan  voittomaalin pelkästään puolustamaan lähteneen vierasjoukkueen lihamuurin raosta ottelun 83. minuutilla.
Muista lahtelaisosumista vastasivat kahdella kukolla ottelussa palkittu Johannes Lassila, sekä Timo Säilä. Jarkko Valta pokkasi yhden kukon uurastuksestaan.

Lahen Pojat otti ottelun haltuunsa heti tuomarin vihellyksestä lähtien, kun vieraileva espoolaisjoukkue tyytyi lähinnä puolustamaan. Eivätkä huonosti puolustaneetkaan, sillä heidän maalinsa pysyi ensimmäisen jakson koskemattomana, eikä Lahen Pojat pystyneet selvästä hallinnasta huolimatta kääntämään tilannetta edukseen.
Keskikentältä ja puolustuksesta puuttui liikettä, eikä palloa saatu tarpeeksi nopeasti kiertoon. Myös Matias Heinonen kärjessä jäi vähälle pallolle, ja ilman tukea kun pallo hänelle saatiin toimitettua.
Toisella jaksolla pään seinään hakkaaminen jatkui. Lahtelaiset ottivat ottelua haltuunsa entistäkin vahvemmin, ja tilanteita luotua HooGeen maalille, mutta palloa ei saatu toimitettua verkon perukoille.
Ottelua oli pelattu vajaat 80 minuuttia, kun HooGee iski kuin salama kirkkaalta taivaalta hyödyntäen lahtelaispuolustuksen virheen. Läpäripaidassa debytoinut toppari Juho Mäkelä sai kuitenkin kurotettua pallon maaliviivalta väljemmille vesille.
Hetimiten tämän jälkeen iski Läpärit. Kärkeen keskikentältä nostettu Jarkko Valta pääsi sivaltamaan pallon maalin edushässäkästä sisään kun kello tikitti 83. peliminuuttia. Huokaus lahtelaisleirissä oli melkoinen, olisihan se ollut aikamoinen oikeusmurha mikäli pisteet olisi jaettu jotenkin muutoin kuin yksipuolisesti lahtelaisille.
Loppu oli sitten kaunistelua, eikä kukaan ottelua todistanut varmasti enää uskonut vierailijan nousevan, ei vierailija itsekään. 
Minuuttia myöhemmin kahdella kukolla ottelussa nimetty Johannes Lassila iski ensimmäisen Läpäri-maalinsa, ja kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa Timo Säilän etukulmaan kohdistunut moukku yllätti espoolais-vahdin. Loppulukemiksi saatiin siis 3-0 Läpäreitten “tehofemman” ansioista.

Voitolla Läpärit pysyivät lohkossa kärjen tuntumassa. Lahen Poikien valmentaja Jani Uhrman oli tyytyväinen saavutettuihin pisteisiin.

-Kyllä kolmeen pisteeseen pitää olla tyytyväinen, tuli ne sitten millä tavalla tahansa. Tiettyjen pelaajien puuttuminen kokoonpanosta näkyi varmasti taas esityksessä, mutta ottelu oli hyvä osoitus siitä, että joukkueen rinki on laaja ja laadukas. Itse otteluhan oli hankala, mutta loppuhetkien taktisten muutosten jälkeen kruisailimme ansaittuun voittoon, sanoo Uhrman asetellen samalla sulkaa hattuunsa.

Lahen Pojat jatkaa tästä maanantaina, taas kerran Vantaalle, jossa sinipaitoja isännöi Pathoven. Tikkurilan Tekonurmella pelattava ottelu alkaa 16.5 kello 20.

Kommentit

Kirjoita kommenttisi allaolevaan kenttään.

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.